Vihdoinkin puuhasteluja

Pääsin vihdoin töihin ja voin nyt taas puuhastella ja askarrella pökkelökädelläni. Valmistelen lippunauhoja kesäksi huvimajaa varten.

 

 

 

 

 

 

 

Lippuja on valmiina jo 32. En löytänyt kiireessä kaikkia mieleisiä kankaita, joten ostin valmistyynyliinoja, joissa on kivoja värejä.

 

 

 

 

 

 

 

Ystävänpäivän satoa. Katsokaa, miten suloisen vaaleanpunaisen sydämen sain rakkaalta työtoverilta. Ikeassakin tuli piipahdettua. Kuvitella, että Mies itse ehdotti käyntiä siellä, kun ohi ajelimme. Tosin hänen tarkoituksensa oli vain piipahtaa syömässä kahviossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen aina sanonut, että minua ei saa pelaamaan mitään humpuukipelejä fb:ssä tai missään muuallakaan. Humpuukipelit ovat siis tietokonepelejä.  Mielestäni niiden pelaaminen ei sovi aikuiselle ihmiselle...ovat niin lapsellista touhua. Voin nyt ihan suputtaa teille, jos ette kerro kenellekään,että olen langennut sanapeliin. Se koukuttaa. Mutta onhan se niin kauhean kehittävää, kun yrittää pikkiriikkisessä ajassa muodostaa sanoja kuudestatoista kirjaimesta. Olen tässä pelissä ihan surkea, todellakin, joten minun täytyy siis jatkaa pelaamista, että kehityn eivätkä aivoni surkastu. Dementiaa minä vain näin ehkäisen.

 

 

 

 

 

Työyhteisöni on porukalla lähtenyt kohottamaan kuntoa. Liityimme Hymikseen, johon päivittäin kirjataan urheilusuoritukset, joita olemme saaneet tehtyä. Kilpailemme joukkueena, mutta jokaisen henkilökohtaiset suorituksetkin ovat nähtävissä, mikäli itse näin haluaa. Hävettää, kun olen ollut taas parin päivän ajan laiska. Mökillä urheilumahdollisuudet ovat vähissä, kun on näin hirvittävän lumista. Tietysti voisin tehdä lumitöitä ihan vain urheilun nimissä, mutta sen verran rampa olen, etten siihen uskalla ruveta. Siispä teen vatsalihasliikkeitä Miehen yllytyksestä ja ehkä jotain muutakin lihaskuntoa parantavaa. Mies sanoi: Tee tuhatviisisataa vatsaa! Yksinkertaista, vai mitä? 

 

Ei kai siinä sitten muuta voi kuin tehdä niin kuin kehotetaan. 

 

 

Pientä kivaa

Ihan pientä kivaa piristystä tuli kotiin, kun piipahdin tiikerikaupassa. Tiikerikauppa on tietenkin Tiger, jossa myydään tiimarintapaista tuotetta, mutta ihan erilaista kuitenkin. Lääkekaappi, joka on tosi vanha koululaitokselta huutokaupassa ostettu, sai uuden pirtsakan nupin. Itse tarvitsisin myös uuden ja pirtsakan nupin, mutta mistäpä niitä saisi...ja nyt ei riitä kampaajan apu. Nupin sisus nimittäin kaipaa nyt tuunausta! Jospa tuleva hiihtoloma saisi jotain aikaan.

 

Lääkekaapin päälle löysi tiensä pikkuinen oranssi salkku, jossa voi säilytellä esim. lääkkeitä, jotka otetaan aina matkoille mukaan.

 

 

 

Isäni on tehnyt minulle omin käsin tuon kynttelikön, joka on viime vuosina palvellut meitä mökillä. Tuunasin sitä vähän ja toin vaihteeksi kotiin. Etsin vielä vähän sievempiä ja isompia mansetteja ja sitten se on ihan passeli.

 Todellakin isäni on sorvannut puuosat ja metallikurssilla vääntänyt kaarevat metallikoukerot. Mitä vanhemmaksi isäni käy, sitä suurempi aarre kyntteliköstä tulee.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

On ollut niin lumisateisia harmaita päiviä, että kynttilöiden värityskin meni uusiksi. Jotenkin nuo veden ja harmaan sävyt yhdessä vaaleanpunaisen ja oranssin kanssa toimivat hyvin.

Mies rupesi riehumaan ja lähti katolle lumia pudottelemaan. Sinne onkin kertynyt ainakin viidenkymmenen sentin paksuinen lumikerros. Toivotaan, että talo kestää, koska kaikkia lumia ei onnistuta pudottamaan. Saan aina hepulin, kun mies lähtee katolle heilumaan. Pelkään, että hän tulee sieltä alas ennen lumia...toki haluan, että hän tulee alas eikä jää sinne olemaan, mutta asiallisesti sieltä pitää laskeutua! Minuahan ei saa katolle millään ilveellä, kun vaivaa tuo korkeanpaikankammo, mutta olen mukana hommissa, ja jos ei muu liiku niin ainakin suu.

Aurinkoa ja lomaa odotellessa!

Tunnelmissa

Olen tällä kertaa hiukan tunnelmissa, fiiliksissä, fiilareissa, fileissä tai kuten perheen nuoriso sanoo ihan kansioissa.

Valoa elämään. Ystäväni tuovat maahan upeita valaisimia eri puolilta maailmaa. Näitä valaisimia myydään useissa valaisinliikkeissä ympäri Suomea. Keittiön kristalliplafondi ja pienet riippuvat työpöydän valaisimet ovat heidän maahantuomiaan. Voit käydä katsomassa upeat nettisivut osoitteessa www.e.litevalaisimet.fi

Kuten he sen sanovat:  

 

 

feel the light

Olen kaivellut ja kolunnut hiukan vanhempieni laatikoita. Löysin vanhoja lusikkalaatikoita. Miten ihastuttavia olivatkaan lusikkalaatikot lähes 60 vuotta sitten. Kello ja kulta, Nieminen, Kouvola puh. 2111. Lukko on kuin miniatyyrikoru.

Kaiverrukset kertovat, että lusikat ovat kuuluneet mummolleni Eevalle. Eeva-mummolla oli upeat hiukset vielä ikäihmisenäkin. Rakastin tyttösenä Anna-kirjoja, joissa sankarittarella oli pitkät punaiset, tai niinkuin Anna asian mieluummin ilmaisi, kastanjanruskeat hiukset. Minun mummollani oli vyötärölle ulottuva punertava letti ja sitä minä aina ihmettelen, miksi nuo geenit periytyvät niin kummallisesti. Olisin niin mielelläni ottanut äitini vihreät silmät ja isäni äidin punaiset hiukset, ja käyttäytynyt räväkästi ja nokkelasti kuin kaikki ihanat tyttökirjojen sankarittaret. Mutta ei se niin mennyt!

Poro tai kauris loikkii iloisesti lusikkakupissa. Varren koristeena kaiverretut kalat. Erikoinen yhdistelmä, mutta kaunis.

Lopuksi vielä naisellisia hömpötyksiä naulapyssyn sijaan. Rakkautta, iloa ja tunnelmaa elämäänne!

 

 

Romantiikkaa, teetä ja sitrushedelmiä

 

Viime viikolla valtakunnallisessa mediassa kerrottiin, että talven selkä on taittunut! Sen kunniaksi ripaus vihreää ja vaaleanpunaista.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tästä Mailegin kukasta en vielä luovu, vaikka joulukoriste onkin. Senkki oli lapsuushuoneessani helmenharmaana. Sen jälkeen se vietti vuosikymmeniä vanhempieni ullakolla, josta se viimein heidän muuttaessaan pienempään kotiin löysi tiensä omaan kotiini. Alunperin senkki oli kaunis tummanruskea, mutta siihen aikaan 60-luvulla, kun se tuli meille, tummanruskea oli ehdottomasti out. Tiikki oli in.








Tämän piirongin löysin kirpputorilta reilu kaksikymmentä vuotta sitten aivan rähjäisessä kunnossa. Peili oli pilalla, ovista puuttuivat lasit ja vetimiä ei tainnut olla lainkaan. Jonkin verran uhrasin aikaa piirongin kunnostamiseen, vieläkin laatikossa näkyy mystinen ilmakupla, joka poistettiin, mutta niin se vain palasi takaisin minua ihmetyttämään. Alunperin maalasin sen vaaleansiniseksi, mutta valkoisena se sopii nykyiseen kotiini.

Näistä nuoteista on moni totinen torvensoittaja soittanut vuosikymmenien ajan...ahkerassa käytössä ne ovatkin näemmä olleet. Itsekin kävin jopa pari kertaa trumpettia töräyttämässä, se jäi pariin kertaan. Oma soittimeni oli viulu, mutta kuten kuvasta voi huomata, sitä ei ole pitkään aikaan soitettu...kaksi kieltä vielä on sentään jäljellä.

Aurinko on palannut yöllisiltä retkiltään...vai miten päin se olikaan...ihania heijastuksia. Onneksi kuvissa eivät nuo pölyt näy tarkasti.

Oranssin ja vaaleanpunaisen liitto on mielestäni niin herkullinen ja pirtsakka. Romantiikkaa, teetä ja sitrushedelmiä.

Aurinkoisen kevättä lupaavan talvipäivän lempeän tulinen keitto. Keitä, soseuta ja tule hymyillen kylläiseksi!