sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Miksi blondi ja miksi ihmeessä naulapyssy?

Olen myöhäsyntyinen blondi.Nuorena en ollut sen enempää psyykeltäni kuin fyysisiltä ominaisuuksiltanikaan vähääkään blondi, mutta aika tekee tehtävänsä. Nyt viisikymppisenä olen BLONDI ja hauskaa riittää, ainakin perheen miesväellä. Tosin olen ryhtynyt kasvattamaan luonnettani ja nauran itselleni. Tätä menoa minulla tulee olemaan hauskaa vanhana. Voin jopa kuolla nauruun.

Blondiudesta huolimatta aion olla tosi fiksu, kätevä ja tolkun nainen. Aion tehdä jotain mainittavaa ja siihen liittyy voimakkaasti naulapyssy. Ystäväni ovat kehottaneet miestäni poistamaan naulapyssyn toimistasäteeltäni, sen verran hulluja temppuja on tullut tehtyä aivan lähipäivinä. Katsotaan, kuinka tätin käy ennen kuin tuleva suvi on auringossa kärvistelty!

Tämä tarina sai alkunsa oikeastaan jo kymmenen vuotta sitten. Selailin sisustuslehtiä, mitä teen melko usein, ja näin aivan ihastuttavan huvimajan. Sen omistaja oli sisustanut majan suloisen punavalkoiseksi. Se oli kuin Marianne-karamelli. Ja silloin se tapahtui, blondi rupesi tahtomaan. Blondi tahtoi huvimajan!


Meillä oli miehen vanhempien kanssa pikkuinen saunamökki viehättävän joen varrella. Näin jo sieluni silmillä huvimajan pikkiriikkisen niemen kärjessä, ja kuinka istuisimme siellä valkoisen hyönteisverkon suojissa juomassa kahvia ruusukupeista iltapäiväunien jälkeen tai illalla kynttilän valossa maistelemassa terveellista punaviiniä.

Mutta  paljon on virrannut vettä Väliväylässä ja oma mökkikin on rakennettu vanhan saunamökin lähelle samalle mökkitontille, mutta huvimajaa ei vielä ole. Miestä on pehmitetty kymmenisen vuotta ja nyt on lupa rakentaa. " LUPA RAKENTAA" ja "BLONDI JA NAULAPYSSY"...tulee mieleen komedialliset toimintaelokuvat... Mutta nyt siis on lupa rakentaa ja sen aion tehdä. Nyt tässä kevään korvalla aloitan.

Mieheni osallistuu projektiini sukulaismiehen kanssa. He aikovat koota nousevan katsomon joen ja pellon välille. Kun kesä lämpenee, he myyvät lippuja kesätapahtumaan: Nainen rakentaa!

5 kommenttia:

  1. Ihana! Innolla odottelen jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Tässä lupautuu sinulle yksi apulainen! Osaan käyttää vasaraa ja sahaa; kaikki naulat eivät painu suorana puun sisään, mutta saahan jäädä käteviä ripustusnauloja? Myöskään kakki sahaukset eivät ole ihan loppuun asti suoria, mutta haittaak se? Vitsi vitsi...paljon on "nikkaroitu" ja kun isä on kirvesmies niin mikä voi tyttärestä tulla muu kuin vasaranainen!

    VastaaPoista
  3. Upeeta,mahtavaa =)! Mä voin tulla sit pitämään sitä vatupassia, kuten jo aiemmin lupasin ;)

    VastaaPoista
  4. Upeaa tarinaa! Muista, Ulla, tärkeintä ei ole lopputulos - vaan itse PROSESSI... Sitä seuraten ja uutta blogia odottaen... - Eija -

    VastaaPoista
  5. Kiitos ystävät! Olette mahtavia...haluaisin sovittaa kaikki kategoriaan blondi, kun on kysymyksessä lasisen huvimajan rakentaminen... apu kelpaa...ja seura sitten, kun se on valmis huvittelua varten. Tervetuloa!

    VastaaPoista