Körsky ja allit pois!

Perheessä on ollut röhää ja tulehdusta... Mies yski viime yönä oltuaan kunnon whiskeybasso jo monta päivää. Silti piti mennä hyppäämään pää edeltä jokeen. Veden lämpö on kahdentoista asteen paikkeilla. Sanoin Miehelle kuten mummo aikoinaan: Mitä sitä pitää mennä pursumaan kylmiin vesiin, kun on tuommonen körsky jo ennestään! Itsehän olen joutunut pidättäytymään jo jonkun aikaa menemästä kylmiin vesiin. Mutta ei se mitään, mökkisaunaa ei silti voita mikään! Jo se, että pääsee istumaan savun tummennuttamaan pieneen saunaan, saa fiilarit kohoamaan. Puhumattakaan siitä, miten mahtavan kosteat ja lempeät löylyt "Misa" antaa. Oikeaan meininkiin kuuluu myös kantovesi...ei mitään hanavesiä, vaan joesta haetaan. Veden haku onkin sitten ihan oma tarinansa. Ei ole ihan pikkujuttu kantaa vesiämpäreitä taiteillen tikapuita pitkin. Laituri on vieläkin tulvaveden alla ja olemme virittäneet "pitkospuut" tikkaista, ettei tarvitsisi kahlata polvia myöten vedessä. Mies muuten sanoo, että körsky lähtee pois juuri, kun menee kylmiin vesiin. Saas nähdä!

 



Emme olleet päässeet mökille kahteen viikkoon ja jo olivat luontokappaleet valloittaneet koko paikan. Räkätti-pahalainen oli tehnyt tosi komean pesän oven viereen parrun päälle. Oli oikeasti paha mieli räkätin puolesta, vaikka ne inhottavia ovatkin kesällä, kun räyhäävät ja syövät marjat puutarhasta. Oli pyöräyttänyt niin kauniit munatkin. Viisi kappaletta jadenvihreitä ruskeapilkullisia suloisia munia.

 Väkisin pilasimme toisten perheonnen. Melkein itku tuli. Toinen pesä löytyi tikkaiden kohdalta räystään alta ja kolmas vajan seinustalle ripustamaltani juniorin aikoinaan koulussa värkkäämältä lintulaudalta. Olisi pitänyt päästä selittämään lintuparoille kuten ystäväni selitti muurahaisille, kun joutui pesiä tuhoamaan mökkirakennustyömaalta. Olisi pitänyt selittää, että me ollaan ehditty ennen heitä tänne rakentamaan ...ja ettei meillä ole mitään heitä vastaan ... tavallaan ...ei siis millään pahalla. Tosin emme varsinaisesti tuhonneet pesiä, mutta tuskin uskaltavat linnut enää tulla koteihinsa. Mitähän nyt reppanat ajattelevat? 

Mökkitontilla on tapahtunut paljon muutakin parin viikon aikana. Ruoho tai paremminkin sanottuna heinä oli kasvanut ihan hurjiin mittoihin. Vastassa oli suorastaan viidakko. Saimme pörrätä ruohonleikkurilla jonkin aikaa, että pihasta tuli siedettävän näköinen. Oikeastaan siitä tuli loistavan näköinen. Kaikki on niin huikaisevan viiltävän vihreää! Myöskin rikkaruohot. Miten se voikin olla niin, että kaikki sellainen kasvaa ihan raivoten, minkä ei pitäisi kasvaa...ja sitten kun yrität saada jotain kasvamaan, ei tapahdu mitään kuin vasta monen vuoden päästä jos silloinkaan. Yritin saada onnettomasta kukkapenkistäni asiallista. No, hetken se näyttää kukkapenkiltä ponnistelujeni ansiosta, mutta ei aikaakaan, kun se taas onkin voikukka- ja ohdakepelto. Hyi, miten kynnenaluset olivat savessa.

Itse asiaan mennäkseni... huvitusmajalasipalatsiullanlinnani tulee asettumaan eri asentoon kuin alunperin ajattelin. Onko kamalaa, jos asetan sen viistoon mökkiin nähden?  Muiden rakennusten rintamasuunta on joelle päin, tämä rakennelmani olisi siis vinottain. Haa...täälläpä ei onneksi ole ruutukaavaa. Blondi tekee niinkuin tahtoo. Blondi rikkoo säännön.

 On ilmeisesti ryhdyttävä tekemään jotain naulapyssynkantolihaksille, ettei Mies pääsisi sanomaan olleensa oikeassa. Menin lankaan pari vuotta sitten ja annoin vedättää itseni mukaan vatsalihastalkoisiin. Siitä lähtien olen tehnyt jokaikinen ilta (sairaspäivät poislukien) 200 vatsaa. Nyt pitäisi sitten ruveta riehumaan hauisten rakentamiseksi. Hurjatti, ei muuta kuin punnertamaan ALLIT POIS. Siskot tulkaa mukaan, haastakaa minut ... enkä lähde minnekään saleille hikoilemaan sosiaalisesti. Hikoileminen on yksinkin riittävän inhottavaa!  (Tässä välissä on huomautettava, että rakentamisessa ei varmaan tule kauhean hiki ja rakentaminen on juuri hieno sosiaalinen tapahtuma.) Sitäpaitsi liikunnasta ei pitäisi joutua maksamaan. Sorry vaan kaikki liikuttaja-ammattilaiset!

Sukulaismies yllätti!

Sukulaismies yllätti niin, että meinasi jalat mennä alta. Blondin sydän väpätti kuin lampaansaparo. Tunne oli kuin äsken Suomi-USA-ottelussa Suomen kolmannen maalin jälkeen. Hypin yläpystyyn ja kiljuin. Sukulaismies nääs soitti ja tiedusteli ikkunatilannetta, kysyi tarvitsisinko lisää. No, olihan niitä jo aika hyvä määrä, mutta ... Tätä ette kyllä olisi arvanneet. Tarjolla oli puoliympyrän muotoisia ikkunoita. Voiko mahtavampaa tarjousta tulla!!!

Olin jo ajatellutkin sellaisia kaarevia muotoja huvitusmajaan, mutta työntänyt ajatukset sivuun, koska en todellakaan voinut kuvitella sellaisia mistään löytäväni. Ikkunat saapuvat rakennustantereelle joskus kesäkuun puolivälin paikkeilla.

Nyt meni suunnitelmat uusiksi, mutta menköön.

Olin viime yön laivalla syömässä ja "nukkumassa". Yllättävän paljon sain kuitenkin nukuttua ja mikä tärkeintä teimme hankintoja tulevia perhejuhlia varten, mutta myöskin blondisiskojen talkoita silmällä pitäen. Mies oli IHANA ja vei minut kotimatkalla Porvoon vanhaan kaupunkiin ja siellä polku johti arvattavasti muutamaan sisustuskauppaan. Jotta vaaleanpunainen teemani ei katkeaisi mukaan lähti suloinen vaaleanpunainen kannu. Aiemmin olin saanut mahtavalta "naistieteilijöiden" porukalta lahjaksi viehättävän istutuksen, jossa oli muunmuassa vaaleanpunaisia pelargonioita. Nyt täytyy kyllä Miehen kunniaksi sanoa, että hän on kasvattanut luonnettaan. Mies ei enää ollenkaan uhannut oksentaa vaaleanpunaiset unelmani nähtyään.

Tänään on ollut uskomaton sää Kaakkois-Suomessa. Olisikohan kesä jo tullut? Istuin hetken kotipihalla mukamas aurinkoa ottamassa ja kerrankin kävi niin, etten jaksanut istua. Lähdin pihahommiin ja kiipesin puuhun. Jos olette seuranneet blogini aiempia tekstejä, tiedätte, mitä käy, kun kiipeän korkealle ja alan tulla alas. Kiipesin siis todellakin puuhun, mutta tänään olin JÄRKEVÄ. Nousin vain ehkä metrin korkeuteen, mutta riittävän korkealle saadakseni tehtävän tehtyä. Piti vähän karsia Terijoen salavaa, joka reppana-parka taipui talven taakkojen alla niin matalaksi, ettei alta pidempi kulkija mahtunut kulkemaan.

  

Pääsin alas, enkä itkenyt yhtään.

Kohta tämän jälkeen taivas repesi. Tuli melkoinen myräkkä, oikea ukonilma. Jytisti niin vimmatusti kaksi ja puoli tuntia. Tämä jytinä vahvisti sen, mitä olimme uumoilleet. SE ON KESÄ NYT!

Sillälaillahan ne blondit vaihtaa hehkulampunkin

Mies tuli saunasta, kun pesin hampaitani olohuoneessa. Hän katsoi minua ja ravisti kiivaasti päätänsä aivan kuin kieltäisi minulta jotakin. Hetken löi tyhjää, mutta sitten oivalsin! Pestessäni hampaita en suinkaan nykyttänyt hammasharjaa, vaan nykytin päätäni. Piti vielä tarkistaa asia Mieheltä ja näin oli. Ei ihme, että minulla on niskat aina niin kipeänä.
Hetken päästä Mies tokaisi, että sillälaillahan blondit vaihtaa hehkulampunkin: pyörittävät taloa ympäri ja pitävät hehkulamppua paikallaan. En uskalla ajatellakaan, mitä tämä tarkoittaa, kun ruvetaan rakentamaan...

Tällä hetkellä rakennusasiat ovat siirtyneet sattuneesta syystä vähän taka-alalle. Valmistellaan nimittäin perhejuhlia. Askartelen paraikaa kutsukortteja. Onneksi on olemassa kone, jolla kirjoittaa...ei olisi kovin helppoa sellainen blondikirjoitus. Kuvittele nyt! Käsi pitäisi kynää paikallaan ja toinen käsi pyörittelisi paperia.

Työpaikallani oli torstaina merkkitapahtuma: taidenäyttelyn avajaiset. Hyvät hyssykät, miten juhlava tilaisuus! Olimme valmistautuneet huolellisesti, kaikki yksityiskohdat oli työporukalla suunniteltu ja viilattu pilkut kohdilleen. Pukeuduin kotona hiukan "paremmin", vähän shifonkia ja kesäisempää meininkiä. Kun siinä sitten seistä törötän pommac-malja kädessä täristen ja kuuntelen kulttuuritoimenjohtajan puhetta, tulen katsoneeksi varpaitani. Mitä näenkään...mustat croccsit!!!

TÄYDELLISTÄ.

Jotta totuus ei unohtuisi, täytyy vähän fiilistellä. Kerroin taannoin, että sydämeeni syttyi harras halu saada huvitusmajalasipalatsiini purkuovet, joihin minulla on syvä tunneside. Olen jännittänyt parisen viikkoa, kuinka tässä käy. Nyt tiedän: Saan ne ovet!!! Saan ne ovet!!! Laitan tähän alle kuvan, jossa olen symbolisesti sulkemassa ovea viimeistä kertaa perässäni noin vuosi sitten. Silloin oli itku silmässä. Nyt ei ole!

Sen verran toimintasuunnitelmaa on tehtynä, että tiedän mistä aloittaa, kunhan kesäkuun ensimmäinen ja toinen on eletty ja juhlittu. Kesätyöt alkavat ikkunaruutujen korjaamisella. Alkaa armoton peseminen, raappaaminen, hiominen, kittaaminen ja maalaaminen. Nuo ovet pitää myös kunnostaa. Maalaan ne sisäpuolelta tietysti valkoisiksi, ulkopuolelta joko valkoisiksi tai lähes mustiksi. Lähes mustaksi väritän huvituspalatsin muutkin puuosat ikkunanpokia lukuunottamatta. Katon aion peittää mustalla kattohuovalla. Sisällä kaikki voi ollakin valkoista. Huonekaluja on kaikenlaisia eriparisia ja niin niiden pitääkin olla...romuromantiikkaa. Paikallisesta sisustusliikkeestä olen ajatellut hankkia ainakin yhden intialaisen elokuvateatterin tuolin...sellaisen ihastuttavan peltisen hökötyksen. Se tuoli tulee kruunaamaan kaiken!

Niinkuin huomaatte suunnitelmat ovat kondiksessa, niskat eivät! Ei kai auta muu kuin mennä hierojan pakeille, jotta blondi olisi rakennuskunnossa.

Tekemällä oppii ... näyttämällä motivoituu!

Tämän viikon motto:

Tekemällä oppii...näyttämällä motivoituu!

Tämähän pitää ehdottomasti paikkansa. Kaikki tietävät, että lapset oppivat parhaiten, kun saavat tehdä itse ja ihan oikeita juttuja omin pehmein, palleroisin sormin. Kun sitten vielä saa tilaisuuden näyttää, mitä on saanut aikaan, innostuu ja motivoituu uuteen opittavaan asiaan. Tämän kaikkein kyynisinkin ja paatuneinkin aikuinen tajuaa.

Päteeköhän tämä blondin kohdalla? Tällä hetkellä on kauhea angsti päällä ja tuntuu siltä, etten pysty edes tekemään, saati näyttämään. Kas kun sattui käymään vanhanaikaisesti...rakennusmateriaalit ovat hiukan päässeet kulahtamaan. En tiedä kehtaako tätä edes kertoa, mutta pikkaisen lisähommaa pamahti kesälle. Nääs ne ihanat ikkunat, jotka ovat talvehtineet vajan seinää vasten, eivät ole tainneet erityisemmin pitää talvehtimispaikastaan. IKKUNAT RUPESIVAT RYTTYILEMÄÄN! Valkoiset pokat eivät ole enää valkoiset. Ne maalit, mitkä jossain vielä ovat jäljellä, ovat muuttuneet ällöttävän harmaapilkullisiksi. Ja kitit...ne ovat rapisseet sieltä täältä kokonaan pois. KITIN KONTIT! Niin, että tässä ovat kasvatusfilosofiset ajatukset tosi tarpeen!

Tekemällä oppii, ettei kannata säilyttää ikkunaruutuja ainakaan kahta talvea ulkona. Mutta minulla ei muutakaan paikkaa niille löytynyt. Mutta ihana Mies näki murheeni ja saattoi kuin saattoikin projektini alkuun. Vapun aikana kaatui koivu, jonka paikalle lasipalatsi kohoaa. Voitteko kuvitella...no tietenkin voitte, juuri siinä mihin pitäisi kaivaa perustuskuoppa, on meidän mökkitontin märin paikka. Vettä riittää ihan lammikoksi asti ja veden alla höllyy metrikaupalla savivelliä, joten blondin ei auta kuin odottaa ja rukoilla auringonpaistetta! 

Ihana Mies ja drum druuuuuui uiiiiiiiiii moottorisahan lupaava laulu.

 

 

 

Nyt kun koivu oli poistunut joukostamme, minäkin pääsin tekemään jotain konkreettista. Etsin olkihattuni talvisäilöstä ja kiinnitin lierin ylös vaaleanpunertavalla ruusulla, puin kumisaappaat jalkaani ja lähdin maanmittaushommiin. (Maanmittaushommissa tulee tietenkin olla lierihattu päässä.) Neljä keppiä seisoo terhakasti paikoillaan ja ohjaa sitten joskus kaivurinkuljettajaa, että kuoppa tulee oikeaan kohtaan, ja että siitä tulee riittävän suuri.

Murheengryynini.

Siinä sitä on raaputettavaa, pestävää, kitattavaa ja maalattavaa.

 

Vappuaattoiltana istuin Kouvolan jäähallissa Miehen ja ystäväpariskunnan kanssa kahvilla ja samalla kuuntelemassa progressiivista heviä, hardcorea ym. tärisyttävää musiikkia. Kahvipöydässähän keskustellaan sivistyneesti...kumma kyllä tämän keskustelun jälkeen äänihuulet valittivat. Pakkoko sitä nyt on mennä varsin keskustelemaan rokkikonserttiin...no tuo on sivuseikka. Juteltiin mm. minun rakennusprojektistani ja jotenkin siinä päähäni pälkähti AJATUS. Älkää naurako siellä! Kyllä blondinkin päähän pälkähtelee...Mies sanoisi tähän, että nimenomaan pälkähtelee. Sain ajatuksen, joka vieläkin virvoittaa (ikkunaruutujen takia) särkynyttä sydäntäni. Minähän tarvitsen lasipalatsiini pariovet. Olen miettinyt ja pähkäillyt, mistä sellaiset löytäisin. Ovien tulee olla ehdottomasti kierrätysmatskua. Ja sitten se pamahti tai pälkähti! Sattuu olemaan eräs rakennus, johon minulla on tunnesiteitä, eräässä kylässä, johon minulla niinikään on tunnesiteitä. Ja sattuu olemaan niin, että tässä rakennuksessa tehdään peruskorjausta ja sattuu olemaan niin, että nimenomaan rakennuksen ovet uusitaan! Voih ja vielä kerran voih...saisinko minä ne ovet, joista olen kulkenut sisään ja ulos ainakin miljoona kertaa kahdeksan vuoden ajan? OI, SAISINKO?

Ai, että helpotti, kun sain vuodattaa kaiken tuon...

nyt on taas motivaatio kohdillaan.

...näyttämällä motivoituu.