Kova, mutta niin kaunis luonto

 

 

 

Ollaan taas miehen kanssa lintuihmisiä. Pieni harmaasieppo on pesinyt meidän kuistin parrun päälle ja elämä on niin mielenkiintoista. Yritämme varoa häiritsemästä pikkiriikkisiä poikasia ja emolintuja ateriointipuuhissaan. Mies grillaa ja siirtyy kauas grillin äärestä, kun huomaa emolinnun kaartelevan hyönteinen nokassaan. Pikkuiset sirkuttavat minkä kerkeävät: "Milloin on ruoka...mulla on nälkä!" Pienokaiset kasvavat huikeaa vauhtia ja luulenpa, että pian saamme katsella lentoharjoituksia.

Luonto on näyttänyt kauniit ja kovat puolensa. Vuoroin sataa vettä tai rakeita, vuoroin paistaa...lintuemojen huolto on liikuttavaa ja toisaalta taas linnut ovat petoja toisilleen. Upea närhi kävi tänään pikkulinnun kimppuun silmieni edessä...jälkeen jäi vain kasa höyheniä ja sulkia. Ei ollut erityisen mieltäylentävä näky.

Seisoimme viime yönä kokkoa ihailemassa. Siinä tulen rätistessä ihmettelimme otusta, joka räpiköi ympärillämme. Oikeasti otuksia olikin kaksi...kaksi lepakkoa kieppui ympärillämme ja syöksyili aivan muutaman kymmenen sentin päähän kasvoistamme...täytyy myöntää, että ei ollut kauhean kivaa. Siinä tuli mieleen rabiekset ja muut vastaavat vitsaukset. Mistä kummasta ne yhtäkkiä ilmestyivät? Apua...tajusin, että niiden täytyy asustella meidän kanssa samoissa tiloissa. En todellakaan pidä tästä ajatuksesta, mutta aiemmin tiemme eivät ole yhtyneet. No, olen nyt rauhoittunut ja pystynen elämään lepakoiden kanssa samalla tontilla, kunhan en enää niitä tapaa. Ei passaa riekkua kahden aikaan yöllä pihalla tulta pitäen.

 
 
 

Tänään juhannuspäivän iltana luonto näyttäytyy kauniina kuin juhannusmorsian, tosin lämpömittari näyttää vilpoisia lukemia, vain kymmentä astetta. Meidän rannassa pitkin rantaviivaa kukoistaa Kymenlaakson maakuntakukka Kurjenmiekka...ihastuttava luonnonvarainen kaunistus.

 
 
 

 
 
 

Herttaista juhannuksenjatkoa teille kaikille!