Sataa, sataa ropisee

Parin kolmen hellepäivän jälkeen heräsin tunnelmalliseen sateen ropinaan. Hämmästyttävää kyllä - ei harmittanut yhtään. Lähdin kaupunkiin asioille. Mies ja nuoriso jäivät koisimaan mökille. Kun palasin maalaismaisemiin, oli ihan pakko sytyttää kynttilät ja paistaa porkkanakakku! Keräilin mökkipihamaan ruusupuskista kakunkoristeita ja yllätyksekseni löysin itseni keskustelemasta Miehen kanssa väreistä ja niiden toisiinsa sopivuudesta. No värikeskustelussa ei niinkään ollut mitään kummallista...se oli kummallista, että Mies avasi keskustelun. Mansikanpunainen ja aniliini ruusunpunainen eivät Miehen värisilmässä sopineet yhteen!

Olen jo aiemmin kertonutkin, että itse olen ollut hyvinkin niukkavärinen nuorempana ja vasta Miehen myötä ovat voimakkaat värit astuneet elämääni. Tässä kontekstissa keskustelumme oli siis hämmentävän yllättävä. Nykyisin yhdistelen värejä suorastaan häpeämättömästi - Miesparka joutuu siis edelleen kestämään mansikoita ja aniliineja ruusuja samassa pöydässä.

Kakku oli vahvan tummapaahtoisen kahvin kera ihan kohtuullisen maistuvaa. Ruusun terälehdissä oli ihastuttavan pikantti maku...siis ei hullumpi sadepäivä ja kahvihetki.

Jotkut muutkin pitävät ruusuista. Sallittakoon se niille.