keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Sekaisin

Millainen ihminen mahtaa olla kesällä, jos on ollut täysin sekaisin keväästä? Kaikki aistit ovat äärimmilleen virittäytyneet. Värit tuoksuvat, kauneuden tuntee lihaksissaan, linnunlaulu maistuu mansikalle, juhannusruusun tuoksun näkee, kasvun aivan kuulee...luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. 



Olen niin lomalla. Tänään on satanut ja tuullut huimasti. Nyt illalla paistaa aurinko. Lomalaista ei haittaa vaikka lämpötila on laskenut lähelle kymmentä astetta. 



Olen kaivellut kangasvarastojani tai paremminkin sanottuna vanhoja pöytäliinoja. Vintin ikkunat kaipasivat verhoja. Surautin vintageverhot kasarikankaasta ja pari tyynyä sai samalla uuden päällisen myöskin vanhasta pöytäliinasta...olen tyytyväinen.




Mökkipihalla on niin kaunista, vehreää ja vihreää. Kohta kukkapenkin kasvit puhkeavat kukkaan ja kasvimaalla alkaa itää. Haaveilen valkoisesta pionipenkistä, enkä aio jättää sitä vain haaveeksi. Mökkipihan kuningas aivan huutaa puutarhan kuningatarta seurakseen.





Huomenna, jos Herra suo karautan kaupunkiin noutamaan multaa ja taimia. Tunnen jo käsissäni mullan tuoksun, kuulen pionin kauneuden. Lienee aiheellista esittää kysymys: Millainen tämä blondi mahtaa olla kesällä, kun on ollut jo täysin sekaisin keväästä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti