sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Körsky ja allit pois!

Perheessä on ollut röhää ja tulehdusta... Mies yski viime yönä oltuaan kunnon whiskeybasso jo monta päivää. Silti piti mennä hyppäämään pää edeltä jokeen. Veden lämpö on kahdentoista asteen paikkeilla. Sanoin Miehelle kuten mummo aikoinaan: Mitä sitä pitää mennä pursumaan kylmiin vesiin, kun on tuommonen körsky jo ennestään! Itsehän olen joutunut pidättäytymään jo jonkun aikaa menemästä kylmiin vesiin. Mutta ei se mitään, mökkisaunaa ei silti voita mikään! Jo se, että pääsee istumaan savun tummennuttamaan pieneen saunaan, saa fiilarit kohoamaan. Puhumattakaan siitä, miten mahtavan kosteat ja lempeät löylyt "Misa" antaa. Oikeaan meininkiin kuuluu myös kantovesi...ei mitään hanavesiä, vaan joesta haetaan. Veden haku onkin sitten ihan oma tarinansa. Ei ole ihan pikkujuttu kantaa vesiämpäreitä taiteillen tikapuita pitkin. Laituri on vieläkin tulvaveden alla ja olemme virittäneet "pitkospuut" tikkaista, ettei tarvitsisi kahlata polvia myöten vedessä. Mies muuten sanoo, että körsky lähtee pois juuri, kun menee kylmiin vesiin. Saas nähdä!


 



Emme olleet päässeet mökille kahteen viikkoon ja jo olivat luontokappaleet valloittaneet koko paikan. Räkätti-pahalainen oli tehnyt tosi komean pesän oven viereen parrun päälle. Oli oikeasti paha mieli räkätin puolesta, vaikka ne inhottavia ovatkin kesällä, kun räyhäävät ja syövät marjat puutarhasta. Oli pyöräyttänyt niin kauniit munatkin. Viisi kappaletta jadenvihreitä ruskeapilkullisia suloisia munia.




 Väkisin pilasimme toisten perheonnen. Melkein itku tuli. Toinen pesä löytyi tikkaiden kohdalta räystään alta ja kolmas vajan seinustalle ripustamaltani juniorin aikoinaan koulussa värkkäämältä lintulaudalta. Olisi pitänyt päästä selittämään lintuparoille kuten ystäväni selitti muurahaisille, kun joutui pesiä tuhoamaan mökkirakennustyömaalta. Olisi pitänyt selittää, että me ollaan ehditty ennen heitä tänne rakentamaan ...ja ettei meillä ole mitään heitä vastaan ... tavallaan ...ei siis millään pahalla. Tosin emme varsinaisesti tuhonneet pesiä, mutta tuskin uskaltavat linnut enää tulla koteihinsa. Mitähän nyt reppanat ajattelevat? 


Mökkitontilla on tapahtunut paljon muutakin parin viikon aikana. Ruoho tai paremminkin sanottuna heinä oli kasvanut ihan hurjiin mittoihin. Vastassa oli suorastaan viidakko. Saimme pörrätä ruohonleikkurilla jonkin aikaa, että pihasta tuli siedettävän näköinen. Oikeastaan siitä tuli loistavan näköinen. Kaikki on niin huikaisevan viiltävän vihreää! Myöskin rikkaruohot. Miten se voikin olla niin, että kaikki sellainen kasvaa ihan raivoten, minkä ei pitäisi kasvaa...ja sitten kun yrität saada jotain kasvamaan, ei tapahdu mitään kuin vasta monen vuoden päästä jos silloinkaan. Yritin saada onnettomasta kukkapenkistäni asiallista. No, hetken se näyttää kukkapenkiltä ponnistelujeni ansiosta, mutta ei aikaakaan, kun se taas onkin voikukka- ja ohdakepelto. Hyi, miten kynnenaluset olivat savessa.





Itse asiaan mennäkseni... huvitusmajalasipalatsiullanlinnani tulee asettumaan eri asentoon kuin alunperin ajattelin. Onko kamalaa, jos asetan sen viistoon mökkiin nähden?  Muiden rakennusten rintamasuunta on joelle päin, tämä rakennelmani olisi siis vinottain. Haa...täälläpä ei onneksi ole ruutukaavaa. Blondi tekee niinkuin tahtoo. Blondi rikkoo säännön.

 On ilmeisesti ryhdyttävä tekemään jotain naulapyssynkantolihaksille, ettei Mies pääsisi sanomaan olleensa oikeassa. Menin lankaan pari vuotta sitten ja annoin vedättää itseni mukaan vatsalihastalkoisiin. Siitä lähtien olen tehnyt jokaikinen ilta (sairaspäivät poislukien) 200 vatsaa. Nyt pitäisi sitten ruveta riehumaan hauisten rakentamiseksi. Hurjatti, ei muuta kuin punnertamaan ALLIT POIS. Siskot tulkaa mukaan, haastakaa minut ... enkä lähde minnekään saleille hikoilemaan sosiaalisesti. Hikoileminen on yksinkin riittävän inhottavaa!  (Tässä välissä on huomautettava, että rakentamisessa ei varmaan tule kauhean hiki ja rakentaminen on juuri hieno sosiaalinen tapahtuma.) Sitäpaitsi liikunnasta ei pitäisi joutua maksamaan. Sorry vaan kaikki liikuttaja-ammattilaiset!

1 kommentti:

  1. Onpas hauska seurata siun "allirojektia"... Jään mielenkiinnolla odottamaan tulevaa!

    VastaaPoista