Kulkutautia

Iski armoton matkakuume...Miehelle.
Kyllä minustakin tuntuu, siltä, että syyslomalla olisi terveellistä päästä aurinkoon D-vitamiinia keräämään. Yleensä meillä menee niin, että Mies vie ja mie vikisen ...tai en nyt ehkä vikise, mutta kuljen valmiiksi suunniteltuja reittejä. Ja ehkäpä hyvä niin. Matkustaminen on alusta asti ollut meidän yhteinen juttu...meillä on semmoinen kulkutauti.

Ei olisi minuakaan olemassa ilman matkustelua ja tarkemmin sanoen ilman Suomen Valtion Rautateitä. Vanhempani olivat sattuneet istumaan vastakkain junanvaunussa...molemmat matkalla Helsinkiin. Isäni oli tarmokkaasti yrittänyt herättää äitini huomiota, joka lueskeli vain lehteään. Isäni ehdotti ikkunan avausta...se kävi. Sitten hän ehdotti ikkunan sulkemista...sekin kävi. Äitini vain luki lehteään. No, ei kaikki keinot olleet vielä käytetty. Lehden takana luki naisen nimi ja osoite. Ei ollut temppu eikä mikään napata nimi ja osoite muistiin. Isäni otti tietenkin riskin, koska lehtihän olisi voinut olla kenen tahansa, mutta se oli äitini. Niinpä sitten tuli täsmällisellä käsialalla kirjoitettu kirje äidilleni ja tarina kehittyi niin nopeasti, että kihlajaisia vietettiin puolen vuoden kuluttua.

Täällä meillä päin sanotaan, että lähdetään ulkomaille Uttiin ja kaukomaille Kaipiaisiin.

Ei vaan enää pysähdy junat kummassakaan paikassa.
Allegro kiitää pari kertaa päivässä Pietariin ja takaisin molempien asemapaikkojen ohi niin, että tanner tärisee ja astiat kaapissa kilisevät.

Pahin matkakuume unohtui, kun vihdoin oli mahdollista hakea ne ovet. Kaivoimme ovet määrätystä paikasta, johon ne oli laitettu meitä ja kaatopaikkaa varten talteen, ja mitä, mitä, mitä ja vielä kerran, mitä ihmettä löysinkään!!! Maailman ihanimman ikkunan. Tosin siitä oli pari ruutua rikki, mutta se ei haittaa.

AARRE!

Oikeasti tuo ikkuna on kuulunut juuri noiden ovien päälle. Joten nyt meni taas suunnitelmat uusiksi! Huvitusmajaseen tuleekin ovet vain toiseen päähän ja joelle päin rakennetaan jonkinlainen hässäkkä ikkunoista...eeei... jospa tuleekin molempiin päihin ovet ja vinoruutuikkuna länsiseinälle tavallisten ruutuikkunoiden väliin keskelle. Korkeus täsmäisi täydellisesti, ruutuikkunan sivuille pitäisi vähän laittaa täytepuuta.

Oven karmit ovat tosi jykevät, mutta ihan lahot... niista pitääkin sahata jonkin verran pois. Myös ovia pitää madaltaa niin paljon kuin vain on mahdollista. Ovissa on vuosikymmenien maalit, jotka pitää saada raapattua pois. Tuota ruskeaa on monta kerrosta, sen alta pilkistää vihertävää, joten ilmeisesti jossakin vaiheessa väri on muutettu. Muutetaan sitä nytkin. Taitaa tulla valkoiset tällä kertaa.

Kylläpä oli hyvät kitit tässä ikkunassa. Tein töitä hiki päässä ja kauan, että sain särkyneet lasit irti.

Kyllä täytyy myöntää, että blondin rakennustyömaalla on järkyttävän paljon töitä ja niin monenlaisia työvaiheita, etten olisi uskonutkaan, kun rupesin majaa aikoinaan hinkumaan. Tätä ei sitten passaa kertoa Miehelle!