lauantai 8. syyskuuta 2012

Harjakaiset




 
 Mies sai kutsun harjakaisiin.

 
 



Hän katsoi hieman hitaanoloisesti korttia ja sitten vielä hitaammin minua, kunnes kysyi, miten aion järjestää tarjoilun...mistä saan mm. ainekset... Ai niin! Tosiaan, minähän olen käsipuoli ja hyllytettynä.  


 
 
 
 
Eiköhän meiltä jotain löydy...eihän tuossa kortissa kielletä sitä mahdollisuutta, että kutsun saaja tuo tarjottavat...joka tapauksessa kutsun saajan oletetaan järjestävän ohjelmaa ja työnäytöksiä. Ei kai voi olettaakaan, että blondin työmaalla olisi ihan normiharjakaiset. En ole kertonut, mikä minua vaivaa, enkä aio tässä mitään sairaskertomusta nytkään väsätä. Totean vain, että joskus voi tulla kaikki mahdolliset taudit, vaivat ja tapaturmat yhtäaikaa. Kaikki lähti siitä, että ostin turkkilaiselta kultakauppiaalta joskus 2000-luvun alkupuolella sormuksen, josta sain nikkeliallergian. No, se vähän pillastui. Sen lisäksi ryöhähti muutakin. Surkuhupaisinta oli, kun käsipuolena ryhdyin siirtämään olohuoneen isohkoa nojatuolia parempaan asentoon ja autoin kipeän käden ainoalla kunnolla toimivalla sormella eli peukalolla, niin terve käsi lipsahti ja koko tuolin paino rävähti peukalolle....nyt sekin on sitten poissa pelistä. Jomotteli vähän yöllä...
 
 
 
 
 
 
 Harjakaiset: Ohjelma
 
Blondin puhe
Tarjoilua
Miehen puhe
Vapaa sana
 
 
 
 
 
 
 Puhe Miehelle
 
Et arvannut ukkoseni, mihin joudut, kun kysyit pitäisikö meidän mennä naimisiin. Luulen, että blondi on tehnyt sillöin tällöin elämästäsi ihan mielenkiintoista. Kuten esimerkiksi menneen kesän aikana. Sinua lienee joskus huvittanut, hämmästyttänyt ja harmittanutkin. Kiitän sinua rohkeudesta, kun uskalsit ryhtyä hankkeeseen kanssani. Olet vastannut unelmiani ja toteuttanut unelmiani! Nyt kun projektimme on harjakorkeudessa on todella syytä juhlaan...rukoilen sydämeni pohjasta, että seuraavat rakennusvaiheet onnistuvat ilman töppäilyjä ja pysyisimme katolla, kun siellä pitää pysyä ja pääsisimme sieltä pois, kun sieltä pitää päästä pois.
 
Kolminkertainen hurraa-huuto Miehelle ja huvitusmajaselle!!!
Hurraa!
Hurraa!
Hurraa!
 
 
 
 
 
 
Mies kuuntelee puhetta. Lopuksi hän pyörittää päätä ja kysyy: "Oot sie kipee?" Tuohon ei todellakaan voi vastata muuta kuin myöntävästi. Oon kipee...senhän tohtorikin totesi. Mutta harjakaiset järjestin ja hyvät järjestinkin. Mies piti myös puheen, jossa hän pohti blondin suunnitelmallisuuden puuttumisen sekä budjetittomuuden problematiikkaa. Ihan kaikkea ei voi tässä kertoakaan, mutta sen voin sanoa, että Miehen puhe oli hauska.
 
Työnäytöksiä Mies järjesti naputellessaan kulmarautoja kattovasoihin. Pekka Pouta juuri tuossa lupasi huomiseksi oikeinkin kelvollista säätä. Mies kiinnittänee silloin aluskatteen katolle ja ensi viikolla sitten kattopellin ostoon!
 
 
 



2 kommenttia:

  1. Ulla, oot ihana! Unelmia pitää aina toteuttaa, jottei ala erehtyä uskomaan, ettei se olisi mahdollista.

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on, Jennipenni! Joskus voi unelmoida ihan itsekseen, mutta vielä upeampaa on, kun pääsee toteuttamaan yhteisiä unelmia tärkeiden ihmisten kanssa.

    VastaaPoista