Voihan hirvityskärpänen!

 

 

Olen ällistynyt! Mies oli päivälevoilla töistä tultuaan. Kuulin jotain höpinää makuuhuoneesta ja siellä hän taisteli hyönteisen kanssa, jota ei saanut millään hengiltä. En kyllä olisi voinut kuvitella, että löytäisin meidän makkarista hirvikärpäsen. Hirvikärpänen se oli! Mokoma oli mönkinyt miehen neulepaidan hihaa pitkin. Yök! Onko niitä jo kaupungissakin? Tunkevatko ne jo sisälle koteihin? Ystäväni ja työparini käväisi tervehdyskäynnillä ulko-ovella ja ovi oli auki jonkin aikaa...siitäköhän hirvityskärpänen pörähti sisään...

 

 

Mökillä meillä on ympärivuotinen kärpäskanta. Sinne on pesinyt ilmeisesti rakennusvaiheessa ullakkokärpänen. Alkuaikoina viikonloppu alkoi kärpästen imuroinnilla. Kun mökki oli huomattavasti kylmempi viikolla, ne kohmettuivat, ja kun se sitten taas lämmitettiin alkoi pörinä. Ei tuo mitään mieltäylentävää puuhaa ollut tuo kärpäsjahti, mutta onneksi siivekkäät ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Olin niin tyytyväinen, kun löysin oikein vanhanajan kärpäspapereita. Niitä meillä roikkui viime talvena yläkerran katosta. Tehokkaita olivat. Ullakkokärpäsissä on se hyvä puoli, että ne eivät tunge ruokiin...valoon ja lämpöön kaipaavat mokomat. Ullakkokärpäset häviävät kesällä, jolloin sisään joskus eksyy ihka tavallisia kakkakärpäsiä.

Ainoa kärpänen, jonka haluaisin mökille on  Paola Suhosen suunnittelema palovaroitin. Aivan upea idea...kärpäsenä katossa...

 

 

Törmäsin nuorena vastavalmistuneena kasvatusalanammattilaisena aivan viehättävään Marjatta Kurenniemen kirjoittamaan kirjaan, jonka nimi taisi olla "Höpsökärpänen". Se oli hauska hykerryttävä tarina kärpäsestä sen omasta näkökulmasta kirjoitettuna. Kärpänen hankkiutui töihin. Joten seuraavan kerran, kun kärpänen häiritsee, täytyy muistaa, että se onkin ehkä tullut meille töihin. Se yrittää saada minut huomaamaan erinäisiä asioita...yrittää ehkä saada minuun vauhtia liiallisen löhöilyn huomattuaan. Ja niin minä sitten juoksen sen perässä taitettu sanomalehti kädessä hurjistunut ilme kasvoillani ja saan vahingossa liikuntaa. Täytyypä, kun taas ihmisten ilmoille selviän, käydä kirjastosta etsimässä nostalginen Kurenniemen kirja!

Halusin epätoivoisesti pitää ylimääräisen karkkipäivän. Kuultuaan sen Mies kehotti käymään vaaalla mässäilyn jälkeen. Jäi  muuten ylimääräinen mässypäivä pitämättä! Vaaka on ärsyttävä vehje...mokoma pitää vielä paikkansakin. Ainoa vaaka, jota mielelläni katselen, on tämä retroihanuus... talousvaaka lapsuudenkodistani. Sen seuraksi sopivat hyvin nämä iänikuisen vanhat litran mitat.

Mitoista vielä lisää. Blondin työmaalla ei ole mitattu tällä mitalla, vaikka joskus mittaustuloksista olisi niinkin voinut päätellä. On vähän rispaantunut ja venynyt tämän mitan nauha. Miten se mittaaminen voikin olla joskus niin vaikeaa...kun se on onneton milleistä kiinni...eikä niitä ole niin helppo erottaa... Niin ja sitten vielä tuo muistipuolikin sotkee lopputulosta, kas kun on mitannut vaikkapa 245 cm, niin kuljettuaan mittauspaikalta sirkkelöintipaikalle lukema onkin muuttunut 215 cm:iin. Sitten innokkaasti astellaan kiinnittämään sahattua lautaa paikalleen ja hups... Tuossa tilanteessa tulee muistaa positiivinen asenne ja todeta, että ei tämä lauta hukkaan mene, kyllä tämänkokoista varmasti tarvitaan jossakin kohdassa.