Ihmeellisesti ihmisestä voi tulla mökkihöperö jo parin kolmen päivän sisällä. Nyt, kun en voi puuhailla mitään huvitusmajasen kanssa ja olen "hyllytettynä" töistäkin, nyhjään sisällä, napsin antibiootteja, asettelen rasvasidoksia, käärin sideharsoa ja tutkin talon nurkkia. Tämänkin postauksen nyhjään ihan tyhjästä.
Tässä nurkassa on esineitä, joita olen tuonut tai saanut Venäjältä, Nepalista ja Thaimaasta. Samovaari on ostettu legendaarisesta Perioshka-myymälästä Neuvostoliiton aikaisesta Leningradista. Alla olevassa kuvassa pasteraavat mummot olemme saaneet perheen nuorukaiselta Pietarista. Kristallikarahvi ostettiin pari vuotta sitten, kun käväisimme hulvattoman hauskojen ystävien kanssa Viipurissa. Sattui olemaan todella helteinen päivä, kun Saimaankanavassa törötettiin suluissa ja odotettiin vuoroin veden nousemista, vuoroin laskemista. Oli hikisin reissu miesmuistiin, mutta hauskaa oli. Nyt haaveilen jo seuraavasta matkasta Viipuriin tai sitten jopa Allegron kyytimänä matkasta Pietariin asti. Ostaisin muistoksi oranssikultaiset teekupit ja -kannun. Ne olisivat niin äklön prameansuloiset ja tulisivat käyttöön...ei turhakkeeksi.
Osaisinpa soittaa pianoa...Mies soittaa ja nuoriso silloin tällöin...mutta vaikka kukaan ei soittaisi, on se esineenä niin kaunis, että on ansainnut paikkansa tällä hetkellä olohuoneessamme. Itse opiskelin lapsena viulunsoittoa, mutta tuli murrosikä ja viulu jouti seinälle. Viulunsoitto olisi vaatinut ahkeruutta ja lahjoja...niitä ei sitten ihan riittänyt. Nyt tässä puoliviulussani on vain kaksi kieltä tallella...on viulu vaiennut...mutta suusta tulee ääntä, joskus liikaakin, mikäli Miestä on uskominen.
Sohva on kovassa käytössä. Jätän kertomatta ihan pahuuttani kenen suosikkipaikka se on...
Kun meille ostetaan sohva, ei testata sen istumismukavuutta vaan makoilumukavuutta.
Tässä lipaston ääressä näpyttelen näitä juttujani kotona ollessani. Äsken tutkin kaikkia kuviani ja sain aikaiseksi fb:iin punaisen kansion kesällä julkaistun oranssin kaveriksi. Veikkaan, että tämän kahden viikon pakollisen lepäilyn aikana syntyy vielä pinkki, sininen, turkoosi ja valkoinen albumi. Älytöntä hössötystä oman navan ympärillä...ihan hirvittää alkaako tämä mennä ylettömän itseriittoisuuden puolelle, mutta haluan jakaa muille niitä juttuja, jotka itselleni ovat antaneet iloa. Nämä juttuni ovat kovin materiaalisia, mutta henkisistä ja hengellisistä sellaisista pitänee perustaa ihan uusi blogi.
Ystäväni julkaisi kirjan vuosi sitten. Minulla oli kunnia olla juontajana kirjanjulkistamistilaisuudessa. Totesin siellä, että ystäväni oli toteuttanut elämässään monia asioita, joita itsekin olin nuorena suunnitellut tekeväni. Yksi tällainen suunnitelma oli kirjan kirjoittaminen...no se jäänee todellakin unelmaksi, mutta kirjoitanhan minä sentään blogia.
Keittiön nurkka on minun suosikkini. Seinällä olevassa tekstissä on ohjeita elämään:
"Don't dream your life Live your dreams". Näinhän se on. Unelmointi on hyväksi, mutta eläminen pelkissä unelmissa haitaksi. Itse lähdin elämään yhtä unelmaani tosielämäksi, kun aloitin rakennusprojektini.
Jotain kerrottavaa minulla sentään on rakennusrintamalta. Salmiakkiruutuikkuna on saanut lasinsa ja paikallinen lasitusliike oli yllättäen kiinnittänytkin ne paikoilleen. Nyt minun tehtävänäni on vain enää vähän hiontaa, maalausta ja ikkunan kiinnittäminen tyhjään paikkaan majan länsiseinälle.
Korjaan: Meidän tehtävänämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti