torstai 6. joulukuuta 2012

Tuunausta ja juhlintaa

 



 Hommasin kukkakimpun tilaisuuten, jonka jälkeen se matkasi tarpeettomana kotiimme. Kimppu ei ihan ollut minun tyylinen, joten sitä täytyi hiukan tuunata. Joitakuita vuosia sitten pidettiin täysin sopimattomana ja rahvaanomaisena sidottujen kimppujen purkamista. Ja sitähän se tavallaan onkin. Ensin mennään ostamaan kukkakaupasta kukkia, jotka ammattitaitoinen floristi sitoo taitavasti kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Sitten mennään kotiin ja avataan sidosniini ja tyrkätään puska maljakkoon, joka kaiken huipuksi on liian suuri tai pieni. Nyt, kun kaikkea tuunataan, uskallan tunnustaa, että purkasin kimpun ja tein tyystin uudenlaisen asetelman juhlan kunniaksi.

 
 


 
 
 
 
Yllättävän paljon erilaista tavaraa paljastui, kun lajittelin kimpun ainekset. Eukalyptuksen oksia, mustikan varpuja, gerberoita, neilikoita, karhun heinää, palmun lehviä ym. viheriää.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tökin materiaalin sieneen ja asettelin vielä kynttilät paikoilleen. Tässä vaiheessa tuunattavaa vieläkin löytyi, parturoin vihreitä, jotka liian runsaina pursusivat asetelmasta. 
 
 .
 
 
 
 
 Blondille sattui nolosti. Työterveyshoitaja pisti raamit elämälle. Se on sitten juustot ja muut viikonloppuherkut vaihdettava vallan salaatiksi ja ryhdyttävä urheilemaan. Maaliskuussa tavataan hoitotädin kanssa uudestaan ja minulta kysytään, olenko ollut kiltti tyttö. Onhan se oltava, toinen vaihtoehto on olla tuhma tyttö ja saada suonet tukkeeseen rasvasta. Kyllä minä tiedän, miten pitää syödä ja liikkua...tai luulin tietäväni. Komeat oli meikäläisen kolesterolilukemat, sellaisista kouluarvosanoista  saattaisi joku koululainen olla jopa onnellinen.
 
 
 
 
 
 
 
 
Olimme viettämässä itsenäisyyspäivää lakkiaisten merkeissä. Täytyy sanoa, että olipa hulppeat juhlat kaikkine herkkuineen ja upeine puitteineen. Juhlimme vesitornin huipulla ja ennen kotiinlähtöä nautimme loisteliaasta ilotulituksesta. 
 
 
Ilta on huipentunut tietenkin tv:n ääressä kimalluksia ihaillen tai kauhistellen. Mies suunnitteli jo saavansa kutsun linnan juhliin. Siellä hän sitten kulkisi lehtiön ja kynän kanssa keräilemässä nimmareita muilta juhlijoilta. Minun tieni kulkisi pöydän ääreen, josta keräilisin rasvattomia, suolattomia, mauttomia, kermattomia, sokerittomia ja terveelliä makupaloja lautaselleni!
 
 
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti