lauantai 19. tammikuuta 2013

Kevättä rinnassa




Koti ja mökki kaipaavat joulun runsauden jälkeen selkeyttä ja pientä piristystä. Joten siirrellään kalusteita ja tuunataan entisiä tekstiilejä. Hankitaan ja tehdään erilaisia pieniä säilytysratkaisuja. Tämä lipasto pääsi paraatipaikalle pitkän nöyryytyksen jälkeen. Se siirrettiin kodinhoitohuoneesta olohuoneeseen.



















Nämä ihastuttavat hatturasian tapaiset löysin paikallisesta kukka- ja sisustuskaupasta.









 
 
 





Meillä on möksällä kesäverhoina peruslenkkiverhot, jotka ostin muistaakseni Jyskistä puoli-ilmaiseksi. Ne kutistuivat ensipesussa niin paljon, että oli ihan pakko pidentää niitä. Pidensin aivan erilaisella kankaalla, ohuella pellavalla. Nyt ne kaipasivat taas vähän piristystä. Minulla oli pidennyskangasta jäljellä (olin muuten ostanut pellavan Viipurista ehkä noin 2 eurolla/metri), joten ompelin kaikkiin verhoihin kahdet frillat ja tulipa verhoista suloiset! Frilloja varten kannattaa varata reilusti kangasta. Neljän verhon tuunaamiseen meni noin 3.5 metriä kaksilevyistä pellavaa.
 
 





Piti sovittaa verhoja kotona...vien ne ensi tilassa mökille ja näytän sitten, miltä ne siellä näyttävät.

 
 
Kotiin kerääntyy paljon erilaisia laatikoita ja rasioita, joista saa söpöjä katseenkestäviä säilytysrasioita pikkutavaroille. Askartelukaupoista voi löytää mitä viehättävämpiä papereita rasioiden päällystysmateriaaleiksi...tapettikin käy erinomaisesti. Värkkäsin tällaisen mökille.
















Alempi laatikko tyhjeni suklaasyöpöltä ja ylempi on tuunattu kännykkälaatikosta. Nyt blondi ei tuunaa eikä siirtele huonekaluja. Oikea olkanivel on suuttunut ja kortisonipiikin sekä levon avulla yritetään saada siitä työkuntoinen. Sattuneesta syystä olen tutustunut varusmiesten arkeen viime päivinä ja omaksuin heti itselleni sopivan komennon: LEPO!

2 kommenttia:

  1. Mun blogissa on sulle pieni haaste! Tajuttoman makeet noi verhot, osaispa itekkii ommella. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sie osaisit nuo ommella. Tehdään joskus yhdessä! Hei, en osannut mennä siihen haasteeseen...mitä pitää tehdä?

      Poista