tiistai 5. helmikuuta 2013

Romantiikkaa, teetä ja sitrushedelmiä

 
Viime viikolla valtakunnallisessa mediassa kerrottiin, että talven selkä on taittunut! Sen kunniaksi ripaus vihreää ja vaaleanpunaista.
 
 
 
 
 
 
 
 


Tästä Mailegin kukasta en vielä luovu, vaikka joulukoriste onkin. Senkki oli lapsuushuoneessani helmenharmaana. Sen jälkeen se vietti vuosikymmeniä vanhempieni ullakolla, josta se viimein heidän muuttaessaan pienempään kotiin löysi tiensä omaan kotiini. Alunperin senkki oli kaunis tummanruskea, mutta siihen aikaan 60-luvulla, kun se tuli meille, tummanruskea oli ehdottomasti out. Tiikki oli in.








Tämän piirongin löysin kirpputorilta reilu kaksikymmentä vuotta sitten aivan rähjäisessä kunnossa. Peili oli pilalla, ovista puuttuivat lasit ja vetimiä ei tainnut olla lainkaan. Jonkin verran uhrasin aikaa piirongin kunnostamiseen, vieläkin laatikossa näkyy mystinen ilmakupla, joka poistettiin, mutta niin se vain palasi takaisin minua ihmetyttämään. Alunperin maalasin sen vaaleansiniseksi, mutta valkoisena se sopii nykyiseen kotiini.














Näistä nuoteista on moni totinen torvensoittaja soittanut vuosikymmenien ajan...ahkerassa käytössä ne ovatkin näemmä olleet. Itsekin kävin jopa pari kertaa trumpettia töräyttämässä, se jäi pariin kertaan. Oma soittimeni oli viulu, mutta kuten kuvasta voi huomata, sitä ei ole pitkään aikaan soitettu...kaksi kieltä vielä on sentään jäljellä.





Aurinko on palannut yöllisiltä retkiltään...vai miten päin se olikaan...ihania heijastuksia. Onneksi kuvissa eivät nuo pölyt näy tarkasti.











Oranssin ja vaaleanpunaisen liitto on mielestäni niin herkullinen ja pirtsakka. Romantiikkaa, teetä ja sitrushedelmiä.
















Aurinkoisen kevättä lupaavan talvipäivän lempeän tulinen keitto. Keitä, soseuta ja tule hymyillen kylläiseksi!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti