torstai 19. heinäkuuta 2012

Blondi, imuri ja mäntysuopa



Mies lähti ystävien mökkitontille sahaustalkoisiin.
 Tästä tulee siivouspäivä. Yritän laittaa kaiken energiani mökin ja saunan siivoamiseen. Huvimajan rakennusprojekti jää nyt sattuneista syistä joksikin aikaa tauolle. Aion vielä mikäli sää sallii kunnostaa ikkunoita ja valtata alakehikon, mutta sitten tulee tauko, joka on  p  i  t  k  ä.


Tämä vihko sulkeutuu.




 Jatkan blogin kirjoittamista, kerron ihan arkipäiväisistä blondia koskettaneista asioista, kodista ja harrastuksista. Ja niistä sössimisistä, joista ei taatusti loppua tule. Naulapyssy  vain tulee vaihtumaan joksikin muuksi kädenjatkeeksi!



Aloitetaan nyt vaikka imurista.
Meillä on mahtava pikkiriikkinen, punainen imuri täällä möksällä. Se on armottoman rumaääninen. Viimeksi, kun imuroin, Mies kiikutti minulle korvasuojaimet, ettei kuulo menisi! Samanlaisia suojaimia käytetään myös punaisella ruohonleikkurilla ryllätessä tai moottorisahalla ja sirkkelillä riehuttaessa. Kyllä imurin varressakin voi riehua...





Blondin aseet: imuri ja mäntysuopa! Ystävieni toiveet ovat toteutuneet...ei kuulosta enää vaarallisilta nämä aseet. Mutta tehokkaita ovat kuitenkin.






Tänä kesänä on voinut kankaisessa pihapaviljongissa istuskella vain huopiin kääriytyneenä. Mutta ihanaa sekin on kynttilöiden valossa hyttysverkkojen suojissa. Paviljongin kattorakenteessa riippuu isäni taitavasti nikkaroima kynttiläkruunu. Sen kuljetan aina yöksi sisään, ettei yökosteus sitä pilaa.









Odottelen vielä uskossa helteitä, jolloin voisin pukea päälleni punaisen hellemekon ja istuskella ystävien ja perheen kanssa mökkipihalla yömyöhään. Armonaikaa on kolme viikkoa, sitten  loppuu loma.







 Sain Miehen siskolta (ystävältäni) kiehtovan kirjan, josta voin tutkiskella, mitä muuta kivaa betonista voi puuhata, kuin valaa anturoita. Kirja on täynnä käyttökelpoisia ideoita! Minulla on jo viehättävä betoninen "lautanen", jonka tosin sain pieneltä taiteenopiskelijaltani keväällä lahjaksi. Sitä ihailen kotipihan pöydällä.  



Naapurimökeiltä kuuluu elämisen ääniä. Jossain tehdään remonttia tai rakennetaan, koska sirkkeli laulaa. Toiselta suunnalta kuuluu lasten riehkasta kirkumista ja polskahduksia. Ei lapsia haittaa, vaikkei olekaan hellesää. Aina me jaksamme päivitellä sitä, miten kesät olivat aurinkoisia ja pitkiä silloin, kun itse olimme lapsia. On sitä ennenkin ollut sateisia kesiä, mutta pieni ihminen osaa nauttia hetkestä. Muistan, kun itse olin lapsi ja vietin kesiä Myllylammella. Mökki oli äärimmäisen vaatimaton ja pieni kuin mikä, mutta meitä oli vähintään viisi ihmistä nauttimasta suven suloisuudesta siinä minisaunan ja huoneen tilassa. Olihan mökissä vintti, jota nimitimme "Hotelli Huminaksi". Sinne kiipesivät ulkotikkaita pitkin Sipra-täti ja Kake-setä nukkumaan noin metrin korkuiseen tilaan. Ja kaikki oli niin hyvin! Minä hypin laiturilta häränpyllyja ruskeaan suolampiveteen, enkä millään malttanut lopettaa...äiti , yksi häränpylly vielä!


Mäntysuovan lisäksi haluan hiukkasen lavendelin tuoksua. Käyn hipaisemassa lavendelin varsia, nuuhkaisen käsiäni ja siinä se on...puhtaus ja raikkaus.

Pitkästä aikaa paistaa aurinko!





tiistai 17. heinäkuuta 2012

Olemisen sietämätön raskaus

Sataa.

Sataa.

Sataa.


SATAA.


Istuin sisällä ja katselin rakennuspaikkaa, jonka olimme suojanneet pressulla. Pressun keskelle oli muodostunut lammikko. Katselin kakkosnelosia, jotka olivat muoviin käärittynä edelleen peräkärryssä viimeisen noutopihakeikan jäljiltä. Kärvistelin. Olisi pitänyt päästä töihin!









Nyt saattoi vain ottaa nokkaunia ja unelmoida työn etenemisestä. Ja miettiä. Miten kannattaa edetä. Levitänkö kaikki ikkunat maahan vastaaville paikoille, mihin ne sitten nostetaan? Se lienee järkevää, koska ikkunat ovat kaikki vähän erikokoisia. Mittaan siis pitkän seinän keskikohdan ja asetan keskimmäisen viidestä ikkunasta keskelle ja lähden siitä naulaamaan pystykakkosnelosia ikkunan molemmin puolin. Sitten kiinnitän seuraavat ikkunat ja taas kakkosneloset. Nurkkiin saattaa jäädä epämääräiset tyhjät tilat, ne sitten täytän jollakin. Nurkat ovat vähän ongelmalliset: laitanko kakkosneloset kulmittain niin, että aukko jää ulospäin vai teenkö päinvastoin... Joka tapauksessa on järkevää rakentaa siten, että kiinnittää ikkunoita samalla kun kiinnittää pystypuita. Täytyy vaan suojata rakennelma sateen takia pressuilla, koska kattoa ei ole vielä ikkunoita suojaamassa.

Jotenkin onnistuimme nousemaan kuin suosta ja lähdimme sahalle hakemaan nelosnelosia. Soitin etukäteen ja kysyin, onko tavaraa saatavissa. Minulle vastattiin, että on ja että käyhän vajaat... vajaat...mitähän sekin tarkoittaa. Nyt ei ollut minulla ihan kaikki muumit laaksossa Vakuutin kuitenkin, että ehdottomasti vajaat käyvät...minulle luvattiin 25 % alennukset ja tuntui niin hyvältä. Rakentaja tässä hoitelee asioita niin asiantuntevasti. Ihanaa, elämä tuntui taas jotenkin keveältä, unelmat olivat taas tavoitettavissa.



Kunnes...




...sovitin oikeaan korkoon sahattua nelosnelosta kehikon päälle. KAUHISTUKSEN KANANHÄKKI! Siitä tulee sittekin liian iso ja korkea. Mies oli oikeassa. Tämähän on ihan kamalaa. Kaikki suunnitelmat menevät uusiksi. Mieskin totesi nyt, että pulpettikatto on ainoa mahdollisuus enää selvitä tästä katastrofista. Lähdin piirtelemään uusia kuvia ja vaikka miten päin vääsin, ei uudet suunnitelmat vaikuttaneet hyviltä. Tällä blondilla ei ole avaruudellista hahmottamiskykyä. En vaan näe sieluni silmillä, millaiset mittasuhteet passaisivat?


Pilvet roikkuvat niin matalalla. 

Ei auta muu kuin soittaa sukulaismiehelle ja pyytää häntä apuun tekemään laskelmia.
Tuli minulle yksi idea onneksi! Tosin lopputulos ja lasipalatsin ulkonäkö ei ole lainkaan palatsimainen. Mutta voisin saada harjakattoisen majan mikäli laittaisin vain yhden ikkunarivin joka seinälle. Tarkoitan siis sitä, että ei tule ikkunoita päällekkäin. Ulkonäkö tulee olemaan vaatimaton, mutta ei ainakaan liian korkea. Joka kuuseen kurkottaa , se katajaan kapsahtaa.


Tänään oli nyt sitten tällainen päivä. Sössimispäivä. Olen sössinyt muutenkin mm. tietokoneen kanssa ja  ihmettelin sitä Miehelle: miten voinkin onnistua sekoilemaan niin. Siihen Mies toteaa tyynen rauhallisesti: Blondit onnistuvat kaikessa.

Kuitenkin
...terveenä ollaan ja vielä on kesää jäjellä, vielä tulee kauniita päiviä...

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Pakollinen halaustauko



Tänään päästiin oikeisiin hommiin! Rakensimme kakkosnelosista kehikon harkkojen päälle. Oli suorastaan messevä tunne, kun Mies ojensi minulle porakoneen ja käski porata reikiä...en ole ikinä porannut porakoneella (tätä Mies ei tiennyt)!!! Seuraavaksi hän ojensi minulle sähkökäyttöisen käsihöylän ja käski höylätä. En ole ikina höylännyt sähköhöylällä (sitäkään hän ei tainnut tietää)!!! Porasin ja höyläsin.



Bitumia leikkelin harkkojen ja kakkosnelosten väliin kosteussuluksi.





Oli tosi helppo naulata kehikko kasaan, kun olin porannut alut nauloja varten. Kehikon ristimittakin pysyi kohdillaan.







Pienenpieniä porrastuksia höyläsin tasaisiksi, jotta saadaan lattialaudat tasaisesti paikoilleen.




Viittä vailla valmis kehikko.



Saimme runsaasti liikuntaa, koska kakkosnelosia sai roudata pihan toiselta laidalta. Jotain kannoimme yhdessä Miehen kanssa...taisi olla blondi hitaanpuoleinen, koska Mies tokaisi: "Tämähän on kuin hidastetusta elokuvasta!"
Minulla oli niin ihanaa, että piti yhtenään käydä halaamassa Miestä. Hän vähän päivitteli moista touhua ja sanoi sitä hidasteeksi. Blondin työmaalla on halaustauot ja pussaustauot välttämättömiä, jollei ihan pakollisia!


Pitäisköhän vaihtaa alaa? Jos ryhtyisi rakennusalan yrittäjäksi... Ihan realistista. Olenhan nyt näyttänyt, että osaan käyttää kaikenlaisia koneita, tosin naulapyssyä ei olla vielä tarvittu. Naulapyssyn ja tasolaserin suhteen ilmoittaudun ainakin tässä vaiheessa projektia luomuksi. Tarkoitan, että paukuttelen manuaalivasaraa ja käytän vatupassia. Mainittavaa mielestäni on se, että pystyimme hyödyntämään kakkosnelosen kappaleita, joita joku muu rakentaja oli käyttänyt ties mihin tarkoitukseen. Onnistuin siis kierrättämään, mikä oli perusajatukseni tässä projketissa. Piti vain ensin purkaa! Se onkin sitten ihan oma juttunsa, josta en nyt suuremmin hinkuisi kertoa. Sen voin sanoa, että rakentaa voi, mutta jos joutuu ensin purkamaan, että voi rakentaa, niin...no voit arvata loput! Sanon vielä tästä aiheesta sen verran, että sorkkarauta on loistava keksinto.

Yhtäkkiä hyttyset ovat hävinneet. Liekö pääskysillä mitään tekemistä asian kanssa. Tänään mökin ympäristössä on pyrähdellyt oikea pääskyparvi ihanasti piipittäen. Parina kesänä pääskypari rakensi uutterasti pesänsä mökin likelle.. Oli niin mielenkiintoista seurata hautomista ja poikasten kasvua. Ensimmäisenä kesänä sattui traaginen onnettomuus. Pesä putosi mökin räystään alta kesken kaiken ja poikaset olivat aivan liian pieniä selviytymään, mutta Mies piilotti pesän petojenvaralta talon alle. Kuinka ollakaan emo jatkoi poikasten ruokkimista ja ne selvisivät. Aivan uskomatonta!!! Seuraavana kesänä ne palasivat ja tekivät pesänsä ilmeisesti johonkin pihapuuhun, koska toivat lentokykyiset poikasensa nukkumaan meidän kuistin parrujen päälle. Uskon, että samoja pääskysiä ovat nämäkin, jotka nyt pelastavat meidät hyttysiltä.

Tulimme käymään vaihteeksi kotona...pyykkiä nimittäin pitää pestä aina välillä. Otimme Miehen kanssa kuivia pyykkejä narulta ja yritimme yhdessä taitella lakanaa. Siitä ei millään meinannut tulla mitään, koska Mies otti aina ristikkäisistä kulmista kiinni. Blondin työmaalla on tuo ristimitan ottaminen tainnut mennä niin selkäytimeen, että se sotkeutuu joka asiaan.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Uneton Tirvalla




Unettomuutta. Toissapäivänä heräsin nippa nappa viiden tunnin yöunien jälkeen enkä pystynyt enää nukkumaan. Ajatukset pyörivät vain laasteissa ja ikkunoiden kittaamisessa, joten nousin  ja lähdin töihin. Yritin tehdä hiljaa hommia, että Mies pystyisi nukkumaan. Sain ikkunat kitattua ja varmasti täysin vääräoppisesti. Nähtäväksi jää pysyvätkö kitit paikoillaan ja milloin ovat riittävästi kuivuneet maalattavaksi.

Toissapäivänä tapahtui muutakin mainittavaa. Miehen kuva oli sanomalehdessä, oikein kaksin kappalein. Serkkumies viestitteli ja muistutti, mitä pitää tehdä siitä hyvästä, että on saanut nassunsa lehteen: tarjota pitsa. No, pitsa tuli tarjotuksi, kun serkkumies vaimoineen(rakas ystäväni) toivat itse pitsat tullessaan. Tullessaan he toivat myös iskuporakoneen, jolla serkkumies porasi meidän hienoon juuri valettuun anturaan lukuisia reikiä. Hirvitti ihan, kestääkö valu halkeilematta...kesti se.


Reiät tulivat harkkojen keskelle. Näihin reikiin asetettiin ruosteiset rautatangot sojottamaan.
Mutta ensin piti mittailla. Jotta harkot olisivat nurkissa suorakulmassa pitää ottaa ristimitta. Siis, mitataan ensin sivut niin, että vastakkaiset sivut ovat juuri samanpituiset. Sen jälkeen otetaan ristimitta, minkä pitäisi täsmätä molemmista kulmista. Mutta kun ei täsmää. Sen jälkeen seuraa armotonta säätöä ja mittauksia ja säätöä. Lopulta saattaa käydä niin hyvin, että tulos tyydyttää ja kulmaharkot löytävät paikkansa. Harkot muurataan kiinni anturaan merkkiviivojen mukaan. Merkkiviivat saadaan kohdalleen, kun kiristellään sellaista räpsylankaa. Langan avulla nähdään, ovatko harkot oikeassa asennossa.












Eilisaamuna oli Miehen vuoro kärsiä unettomuudesta. Kuulin kahvinkeittimen porinan, mutta en jaksanut millään nousta...nukuin vielä pari tuntia. Kun sitten vihdoin sain kammettua itseni sängystä, kurkkasin ulos; Mitä näinkään!!! Rakas Mies oli tehnyt muurauslaastia ja oli muuraamassa harkkoja anturaan. Voi häntä! Miten ihanaa ja liikuttavaa! Join kahvit kaikessa rauhassa ja hinasin itseni työmaalle. Työt sujuivat niin kauan kuin aineksia riitti, joten ei auttanut muu kuin lähteä kaupunkiin noutopihaostoksille. Laastin lisäksi pihalta lähti mukaan kakkosnelosia. Kirjoitin, että hyvin sujui työnteko, mutta ei niin hyvin, että sukulaismies ja serkkumies voisivat tulla katsomaan. Tehdään pikku säätöä ennenkuin näytetään kenellekään. Olispas taas laittanut äkkinäisen asialle, niin ei olisi tullut tästäkään hommasta yhtään mitään...
 
 
Mies väittää, että olen perfektionisti. Ja höpön höpö!!! Kyllä blondin jälki rakennustyömaalla on kaukana täydellisyyden tavoittelusta. Mies myönsi tämän, mutta oli sitä mieltä, että
 olisin perfektionisti mikäli taitoni olisivat riittävän hyvät. Tänään hän häipyi sisälle ja sanoi lähtevänsä elpymään, koska on niin rankkaa seurata, kun blondi hikoilee. Mielihyvin elpymiset hänelle suon...huomenna nimittäin alkaa kehikon rakentaminen ja siinä hommassa tarvitaan Miestä. Saas nähdä, kumpi kasvaa nopeammin ohra naapuripellossa vai minun lasipalatsini!
 
 
 
 

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Taikinaa ja itkua


Vielä siitä kuran tekemisestä olisi kommentoitavaa. Katsokaas, kun sehän on ihan helppoa hommaa. Ihan niinkuin tekisi pullataikinaa yleiskoneella. Heittelet sinne taikinantekotarpeita, katselet ja tunnustelet...lisäät vähän jauhoja...lisäät vähän rasvaa... Sitten sen vaan tietää, milloin taikina on hyvää. Samalla tavalla hoituu tuo betonintekokin...ihan näppituntumalla. Pullataikinan voi tehdä myös käsin, mutta betonia ei voi...pitäisi olla aika iso amme, missä tekisi ja kokovartalosuojapuku. Itse asiassa tuohan kuulostaa hauskalta. Sitä voisi tehdä porukalla ja pitää samalla hauskaa, vähän niinkuin mutapainia harrastaisi. Tosin en ole koskaan osallistunut mutapainiin, joten en voi olla ihan varma, onko se edes kivaa...ainakin siinä sottaantuu.




Oletko koskaan sahannut styroksia? Hyi millaista hommaa, kun se nitisee niin kamalasti. Styroksit asettelen anturan ulkopuolelle siten, että ne viettävät anturasta pois päin. Kas silloin ei sadevesi valu anturaan päin! Kätevää! Sen jälkeen lapio käteen ja hiekkaa styroksien päälle. Lihakset kasvavat niin, että kohisee. Ei oikein jaksa hiekanlapioinnin ja- kärräämisen lisäksi juurikaan urheilla. Joten juoksulenkit saavat jäädä unholaan joksikin aikaa ja samoin käy tamburiinilla pomppimisen kanssa. Mikäli et huomannut edellisessä lauseessa mitään omituista, menet ihan blondista. Mies tässä päivänä menneenä kysyi, että haluaisinko laittaa tamburiinin hyppykuntoon. Tokihan minä halusin, enkä lainkaan tajunnut, mitä Mies taas naureskeli. Tamburiini tai trampoliini...sama se!


Eilen oli loistava työsää. Pilvistä ja pientä tihkusadetta silloin tällöin...mitä muuta järkevää olisi voinut sellaisella ilmalla möksällä puuhata kuin rakentaa. Totta puhuakseni tämä kesäloma on hiukkasen outo, en esimerkiksi ole lukenut yhtään kirjaa, emme ole olleet missään huomattavasti etelämpänä lämmittelemässä. Jotenkin alan ymmärtää Miestä, joka harmittelee kesäloman pilaantumista rouvan projektin takia. Hän selviää kyllä tästä, kun surffailee lentoyhtiöiden sivuilla ja haaveilee syyslomasta. Tosin ei kauheasti kannattaisi syyslomaan panostaa haaveissaan, sillä pahaa pelkään, että projekti jatkuu lumentuloon asti.


Tämän hetken suurin miettimisen aihe on ikkunanmaalaus. Siis maalauspaikka. Täällä mökillä ei ole liiemmin sisätiloja tuota hommaa varten. Ulos siis täytyy kehitellä jonkinlainen teline. Ulkonamaalaamisen ongelma on tämä suvinen sää...ei saisi yhtään sataa, kun käyn maalaamaan. Toinen ongelma on nuo ölliäiset, jotka tunkevat joka paikkaan. Hyttysin ja mäkäräisin koristellut ikkunanpokat...hm...noo, ei kai saa olla turhan tarkka.




Nyt iski väsymys. Totaalinen! Ja masennus. Tuleeko tästä hommasta yhtään mitään? Voisin itkeä ja parkua, mutta en viitsi. Silmät ja koko naama turpoavat mokomasta touhusta. Pitäisi olla sellainen äänekäs porukka karjalaisia itkijänaisia vollottamassa. Auttaisiko se?
No ei...eihän moista jaksa kukaan kuunnella. Pitää käydä päiväunille.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Inhottavaa tämä hikoileminen!


Nyt on  kerrottavaa. Suu kävisi nopeammin kuin sormet näppäimillä, mutta laitan tähän kuvia, jotka kertokoot enemmän. Sirkkeli on soinut ihanasti blondin rakennustyömaalla. Toki myönnän, että en sitä itse käyttänyt. Katkaisusirkkeliä kokeilin, mutta pelotti niin maan kauhiasti.





Mies teki minulle anturanvalua varten havuvanerista kehikon sillä aikaa, kun hain kaupungista katsomoon väkeä. Tasan kaksi katsojaa tuli tässä vaiheessa paikalle ...istutin vanhempani telttapaviljongin sisään hyttysverkon suojaan. Tiesin, että hiekkaa on tulossa ja katsottavaa riittää, ja jos ei riitä, niin järjestetään.







Olimme hakeneet pari päivää aiemmin sementtiä, harkkoja ja finfoumia. Mies toimi roudarina ja perheen juniori myi ne meille asiantuntevasti. Minua kyllä  hirvitti, kun hän lähti sellaisella pienellä trukilla laskemaan sementtisäkkejä  korkeuksista alas. Mutta täytyy todeta, että kyllä se käy kätevästi, kun  sen osaa.





Ette voi arvata, miten nainen voi olla autuaan onnellinen, kun saa hiekkaa. Kaksi taraktorin lavallista tarvitaan ... ainakin.







Taas täytyy todeta, että kyllä se käy kätevästi, kun sen osaa. Hiekat osuivat juuri kohdalleen kuoppaan suodatinkankaan päälle. Toimin kuitenkin tärkeässä työnjohtajan tehtävässä eli nostin peukun pystyyn, kun traktorikuski lähti pihasta.





Sitten pääsin itsekin hommiin. En taida nyt erityisen yksityiskohtaisesti kertoa tekemisistäni...nimittäin sukulaismies ehkä lukee tätä. Selostukseni rakennusteknisistä seikoista ei takuulla ole kovinkaan kuranttia. Mutta tein jotain ruosteisten rautojen kanssa, jotta betonivalusta ja anturasta tulee kestävä. Raudat asettelin sellaisten muovisten mustien tötteröiden varaan makaamaan, koska raudat eivät saisi osua finfoumiin.







Betonin eli kuran tekeminen se vasta mukavaa hommaa onkin. Tajuan, mitä tarkoittaa sanonta "rapatessa roiskuu", vaikka en mitään rapannutkaan. Katsokaas, kun tuohon pyörivään myllyyn heitetään sitä pölyävää sementtijauhoa,vettä ja hiekkaa...tarkoitus siis on osua siihen aukkoon, mutta kun se pyörii koko ajan ja sellaiset siivekket ovat lapion tiellä... No, kyllä sitä jauhoa sinne myllyynkin meni. Vettä hain muutaman ämpärillisen joesta, mutta appivanhemmat pelastivat blondin selän. He kävivät asettamassa jokeen työmaan kohdalle vesipumpun ja johan rupesi homma joutumaan.







Tässä antura on valmiina. Tukivaneritkin saatiin pois onnellisesti. Tasoittelen hiekkaa anturan reunoille ja teen kuopan keskelle härdelliä, koska tarvitaan vielä pikkuvalu tueksi parrua varten. Kyllähän rakentaminen on ihan hienoa hommaa, mutta yksi juttu kyllä risoo: Inhottavaa tämä hikoileminen. Vähänkin, kun lapiolla huitoo, niin johan valuu hiki. Täytyy käydä yhtenään pesulla ja laittamassa dödöä ja hajuvettä. Eihän nainen voi rakentaa ilman sopivaa tuoksua...ja se on tällä hetkellä Dolce & Gabbanan Light Bluen ja hyttysmyrkyn sekoitus.






Jo tässä vaiheessa projektia voin sanoa, että Mies on aivan ihana. Mies tekee rakkauden tekoja ja ilman näitä tekoja blondin hanke kaatuisi ja rytisisi mennessään kuin pahimmainen ukkosmyrsky. Ukkosmyrskyja on muuten Länsi-Suomessa parhaillaan ihan vitsaukseksi asti. Me olemme niiltä vielä säilyneet ja sää on oikein hellinyt täällä kaakossa! Onneksi, sillä tämä blondi ei pidä ensikään ukkosista, mutta Ukosta pitää ja kovasti pitääkin.





tiistai 3. heinäkuuta 2012

Blondin valinnat ja Murphyn laki



Katsokaa, miten ihku betonimylly!
Normaalit blondit, brunetet ja punapäät esittelevät vaate-, kenkä- ja jopa astiakaappejaan. Kertovat kanssasisarilleen onnistuneista alelöydöistään. Meikäläinen on ihan tohkeissaan, kun takapihalle ilmestyi betonimylly. Alennusmyynneissäkin ehkä hyörin, mutta mielessä päällimmäisenä pyörii maalit, harkot, kakkosvitoset ja -neloset.
Oisko uskonut?

Olen saanut viime aikoina mieluisia lahjoja: suodatinkangasta, ruosteisia rautatankoja, kulmarautoja, ruuveja, nauloja, puutavaraa ym. ihanaa.
Messumatkalla pysähdyimme ostamaan kaikenlaista tarpeellista paikallisesta Rajamarketista. Sain uudet hienot työhanskat, jotka tuote-esittelyn mukaan soveltuvat maa- ja metsätalouskäyttöön sekä maalaukseen. Aivan täydellinen pari yhdessä  lastan kanssa, jota käytän raappaamiseen.





Jotta ei nyt tulisi täysin yksipuolista ja rationaalista käsitystä tämän blondin mielihaluista ja
ihastuksista, täytyy kertoa, että käydessäni  lähihuoltsikalla ostamassa grilliharjan ym. tarpeellista, törmäsin ihastuttaviin punaisiin kristallilaseihin, jotka jäivät vaivaamaan. Niitä oli kahdeksan kappaletta, mutta ilmaisia ne eivät olleet, joten sinne ne oli jätettävä. Toivottavasti kukaan ei huomaa niitä ja voin käydä  uudestaan ihastelemassa.Toinen asia, joka on pakko kertoa: löysin alkukesästä Robbarista vaaleanpunaisia roskapusseja, jotka tuoksuvat ruusulle. Voiko kukaan tulla toimeen ilman ruusuntuoksuisia roskapusseja?

Vihdoin sain ikkunanpokat raapattua. Hiontaa ne reppanat vielä kaipaavat ja kittausta ennen maalaamista. Olen ilmeisesti päässyt rapsuttelussa täyteen vauhtiin, nimittäin samalla täpinällä lähti maalit nukkuma-aitan takaseinästä. Siihen pitäisi löytää nyt sopivan värinen maali. Pahaa pelkään, että Murphyn lain alla olen ja valintani sen mukaan teen. Miten se voikin mennä niin, että niistä vierekkäisistä sävyistä, joista maalikaupassa pitkän arpomisen jälkeen valitsee omasta mielestään sen oikean, valitseekin juuri sen väärän. Onnistuisikohan sitä valitsemaan oikein, jos tahallaan valitsisikin sen sävyn, joka tuntuu sopimattomalta? Kokeilemisen arvoinen idea!



Ajelimme Miehen kanssa kohti Helsinkiä ja Tallinnaa. Kuuntelimme autoradiosta musaa ja upeaa sellosooloa jossakin ihan randomkappaleessa. Mies tuumasi tyynen rauhallisesti, että täytyy jonakin viikonloppuna opetella sellonsoitto. Koska nyt olemme Tallinnassa, olisi kiva osata viron kieltä. Minunkin pitäisi varmasti jonakin viikonloppuna opetella viron kieli. Voi kun se olisikin noin yksinkertaista. Meikäläisen luonteella kaikki asiat, jotka vaativat vuosikausien mittaista opiskelua, jäävät tekemättä. Kun lapsena ja nuorena tyttönä tein isän kanssa joitakin juttuja ensimmäistä kertaa eläissämme, oli isällä tapana sanoa: "Olispa tähänkin laittaneet äkkinäiset asialle, niin ei olisi tullut mitään!" 
Luulenpa, että tämän kesän aikana saan toistaa isäni sanoja vielä monta kertaa. Toivottavasti näin ja toivottavasti voin sanoa myös isäni tavoin: "Hyvä tuppaa tulemaan".

Tulipa tehtyä temppu Tallinnassa.
 Blondilta lähti hiukset! Tuli vaan sellainen olo, että kaipaa piristystä tämä pää ja piristystä tosiaankin tuli! Huomasin heti, kun palasin hotellihuoneeseen ja näin Miehen ilmeen, että pieleen meni. Liekö ollut samanlainen ilme tädilläni, kun kävi minua synnytyslaitoksella katsomassa. Kotiin palattuaan oli todennut isovanhemmilleni, että sellainenhan se oli...peikonpoikanen! Harmaa tukka oli ollut sojosissaan korvien päällä ja karvainenkin olin.

No!Jos meni hiusasiat pyllylleen, niin maaliasiat varmasti onnistuivat. Mies valitsi maalin.