Blondi japanilaisena turistina

 

 

 Illalla Mies oli väsynyt pelattuaan ensin pesäpallopuulaakissa turnausvoittoon ja tehtyään sen jälkeen loppupäivän ruumiillista työtä. Huokaisten: "Oi oi, kun väsyttää ja pitää mennä pesemään hampaat...kun nekin on vielä suussa", hän kömpi yläkertaan.  Mutta seuraavana aamuna hän nousi pirteänä kuin peipponen, pinkaisi rantaan aamu-uinnille ja lähti hommiin. Blondi on toiminut raksallaan kuin japanilainen turisti konsanaan! Olen kelvannut vain kuvaajaksi. Kuvia sitten riittääkin: Mies sieltä, mies täältä, majanen sieltä, majanen...
 

Kattovasat on kiinnitetty.
 

 

 Aluskatetta oli melkoisen hankala asettaa, kun tuuli puuskaisesti, mutta Mies on nokkela ja keksi keinot... Joten aluskate on paikoillaan ja ne sellaiset poikkipuut, jotka naulattiin kiinnittämään kate. Kaiken maailman juttuja pitää laittaa. Viestitin sukulaismiehelle ja kysyin, onko pakko laittaa aluskate peltikaton alle. Vastaus oli seuraavanlainen: "Kaikki kiva loppuu, kun raksainssi hyppää kelkkaan mukaan. Kyllä teidän on pikkupakko se sinne laittaa". Toinen vaihtoehto on kuulemma istua kahvilla majasessa kondenssisateessa ensi kesänä.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Katselin miestä monesta kuvakulmasta. Sellainen hän on: ihana. Mutta jotenkin tuli sääli Miestä. Tarvitsisikohan hän kenties uudet työkengät? Lintsallaan ovat Adidakset ja reikiintyneetkin. Mistähän nuokin löytyivät...Lienevät meidän möksän vintageaarteistoa!

 

 

 

 

 

 

 

 

Taisi olla työn raskaan raataja tyytyväinen lopputulokseen. 

 

 

 

 

 

 Ei, ei sittenkään vielä! Salmiakkiruutuikkunan asennus piti tehdä ja vasta sitten pääsi Mies saunanlämmitykseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Että pitääkin olla söpö. 

 

 

 

 

Syyskukat ovat riehaantuneet kasvamaan. Hortensia on niin upea kasvi. Haluaisin sitä myös kotipihaan. Kukat muuttuvat upean roosanvärisiksi, kun ensimmäiset kylmät yöt tulevat. Tuleviksi öiksi on luvattu todella kylmää säätä, lähelle nollaa saattaa jopa lämpötila laskea. Nostettiin maalipöntöt sisälle säilytykseen, että niistä olisi vielä ensi kesänä jotain iloa.

 

 

 

 

 

Meidän entisessä purossakin on taas vettä, mutta sadevettä vain. Lähde on kuivunut.

 

 

 

 

 

Huomaa, että olemme olleet viikot kaupungissa ja käyneet möksällä vain tekemässä töitä. On Hämähämähäkki kerennyt kiivetä langalleen monta kertaa. Pitäisiköhän tuolle tehdä jotain?

 

 

 

 

 

Ihanaa, kun on ystäviä. Hulvattoman hauska ystäväni kävi sairaskäynnillä tuomassa lehtiä luettavaksi. Aah! Lisää ideoita toteutettavaksi!

 

 Huomatkaa: En kirjoittanut 'Miehen toteutettavaksi'.



Harjakaiset

 

 Mies sai kutsun harjakaisiin.

 

 

Hän katsoi hieman hitaanoloisesti korttia ja sitten vielä hitaammin minua, kunnes kysyi, miten aion järjestää tarjoilun...mistä saan mm. ainekset... Ai niin! Tosiaan, minähän olen käsipuoli ja hyllytettynä.  

 

 

 

 

Eiköhän meiltä jotain löydy...eihän tuossa kortissa kielletä sitä mahdollisuutta, että kutsun saaja tuo tarjottavat...joka tapauksessa kutsun saajan oletetaan järjestävän ohjelmaa ja työnäytöksiä. Ei kai voi olettaakaan, että blondin työmaalla olisi ihan normiharjakaiset. En ole kertonut, mikä minua vaivaa, enkä aio tässä mitään sairaskertomusta nytkään väsätä. Totean vain, että joskus voi tulla kaikki mahdolliset taudit, vaivat ja tapaturmat yhtäaikaa. Kaikki lähti siitä, että ostin turkkilaiselta kultakauppiaalta joskus 2000-luvun alkupuolella sormuksen, josta sain nikkeliallergian. No, se vähän pillastui. Sen lisäksi ryöhähti muutakin. Surkuhupaisinta oli, kun käsipuolena ryhdyin siirtämään olohuoneen isohkoa nojatuolia parempaan asentoon ja autoin kipeän käden ainoalla kunnolla toimivalla sormella eli peukalolla, niin terve käsi lipsahti ja koko tuolin paino rävähti peukalolle....nyt sekin on sitten poissa pelistä. Jomotteli vähän yöllä...

 

 

 

 

 

 

 Harjakaiset: Ohjelma

 

Blondin puhe

Tarjoilua

Miehen puhe

Vapaa sana

 

 

 

 

 

 

 Puhe Miehelle

 

Et arvannut ukkoseni, mihin joudut, kun kysyit pitäisikö meidän mennä naimisiin. Luulen, että blondi on tehnyt sillöin tällöin elämästäsi ihan mielenkiintoista. Kuten esimerkiksi menneen kesän aikana. Sinua lienee joskus huvittanut, hämmästyttänyt ja harmittanutkin. Kiitän sinua rohkeudesta, kun uskalsit ryhtyä hankkeeseen kanssani. Olet vastannut unelmiani ja toteuttanut unelmiani! Nyt kun projektimme on harjakorkeudessa on todella syytä juhlaan...rukoilen sydämeni pohjasta, että seuraavat rakennusvaiheet onnistuvat ilman töppäilyjä ja pysyisimme katolla, kun siellä pitää pysyä ja pääsisimme sieltä pois, kun sieltä pitää päästä pois.

 

Kolminkertainen hurraa-huuto Miehelle ja huvitusmajaselle!!!

Hurraa!

Hurraa!

Hurraa!

 

 

 

 

 

 

Mies kuuntelee puhetta. Lopuksi hän pyörittää päätä ja kysyy: "Oot sie kipee?" Tuohon ei todellakaan voi vastata muuta kuin myöntävästi. Oon kipee...senhän tohtorikin totesi. Mutta harjakaiset järjestin ja hyvät järjestinkin. Mies piti myös puheen, jossa hän pohti blondin suunnitelmallisuuden puuttumisen sekä budjetittomuuden problematiikkaa. Ihan kaikkea ei voi tässä kertoakaan, mutta sen voin sanoa, että Miehen puhe oli hauska.

 

Työnäytöksiä Mies järjesti naputellessaan kulmarautoja kattovasoihin. Pekka Pouta juuri tuossa lupasi huomiseksi oikeinkin kelvollista säätä. Mies kiinnittänee silloin aluskatteen katolle ja ensi viikolla sitten kattopellin ostoon!

 

 

 





Voihan hirvityskärpänen!

 

 

Olen ällistynyt! Mies oli päivälevoilla töistä tultuaan. Kuulin jotain höpinää makuuhuoneesta ja siellä hän taisteli hyönteisen kanssa, jota ei saanut millään hengiltä. En kyllä olisi voinut kuvitella, että löytäisin meidän makkarista hirvikärpäsen. Hirvikärpänen se oli! Mokoma oli mönkinyt miehen neulepaidan hihaa pitkin. Yök! Onko niitä jo kaupungissakin? Tunkevatko ne jo sisälle koteihin? Ystäväni ja työparini käväisi tervehdyskäynnillä ulko-ovella ja ovi oli auki jonkin aikaa...siitäköhän hirvityskärpänen pörähti sisään...

 

 

Mökillä meillä on ympärivuotinen kärpäskanta. Sinne on pesinyt ilmeisesti rakennusvaiheessa ullakkokärpänen. Alkuaikoina viikonloppu alkoi kärpästen imuroinnilla. Kun mökki oli huomattavasti kylmempi viikolla, ne kohmettuivat, ja kun se sitten taas lämmitettiin alkoi pörinä. Ei tuo mitään mieltäylentävää puuhaa ollut tuo kärpäsjahti, mutta onneksi siivekkäät ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Olin niin tyytyväinen, kun löysin oikein vanhanajan kärpäspapereita. Niitä meillä roikkui viime talvena yläkerran katosta. Tehokkaita olivat. Ullakkokärpäsissä on se hyvä puoli, että ne eivät tunge ruokiin...valoon ja lämpöön kaipaavat mokomat. Ullakkokärpäset häviävät kesällä, jolloin sisään joskus eksyy ihka tavallisia kakkakärpäsiä.

Ainoa kärpänen, jonka haluaisin mökille on  Paola Suhosen suunnittelema palovaroitin. Aivan upea idea...kärpäsenä katossa...

 

 

Törmäsin nuorena vastavalmistuneena kasvatusalanammattilaisena aivan viehättävään Marjatta Kurenniemen kirjoittamaan kirjaan, jonka nimi taisi olla "Höpsökärpänen". Se oli hauska hykerryttävä tarina kärpäsestä sen omasta näkökulmasta kirjoitettuna. Kärpänen hankkiutui töihin. Joten seuraavan kerran, kun kärpänen häiritsee, täytyy muistaa, että se onkin ehkä tullut meille töihin. Se yrittää saada minut huomaamaan erinäisiä asioita...yrittää ehkä saada minuun vauhtia liiallisen löhöilyn huomattuaan. Ja niin minä sitten juoksen sen perässä taitettu sanomalehti kädessä hurjistunut ilme kasvoillani ja saan vahingossa liikuntaa. Täytyypä, kun taas ihmisten ilmoille selviän, käydä kirjastosta etsimässä nostalginen Kurenniemen kirja!

Halusin epätoivoisesti pitää ylimääräisen karkkipäivän. Kuultuaan sen Mies kehotti käymään vaaalla mässäilyn jälkeen. Jäi  muuten ylimääräinen mässypäivä pitämättä! Vaaka on ärsyttävä vehje...mokoma pitää vielä paikkansakin. Ainoa vaaka, jota mielelläni katselen, on tämä retroihanuus... talousvaaka lapsuudenkodistani. Sen seuraksi sopivat hyvin nämä iänikuisen vanhat litran mitat.

Mitoista vielä lisää. Blondin työmaalla ei ole mitattu tällä mitalla, vaikka joskus mittaustuloksista olisi niinkin voinut päätellä. On vähän rispaantunut ja venynyt tämän mitan nauha. Miten se mittaaminen voikin olla joskus niin vaikeaa...kun se on onneton milleistä kiinni...eikä niitä ole niin helppo erottaa... Niin ja sitten vielä tuo muistipuolikin sotkee lopputulosta, kas kun on mitannut vaikkapa 245 cm, niin kuljettuaan mittauspaikalta sirkkelöintipaikalle lukema onkin muuttunut 215 cm:iin. Sitten innokkaasti astellaan kiinnittämään sahattua lautaa paikalleen ja hups... Tuossa tilanteessa tulee muistaa positiivinen asenne ja todeta, että ei tämä lauta hukkaan mene, kyllä tämänkokoista varmasti tarvitaan jossakin kohdassa.

 

 

 



Pöperöpää mökkihöperö

 

 

 

Ihmeellisesti ihmisestä voi tulla mökkihöperö jo parin kolmen päivän sisällä. Nyt, kun en voi puuhailla mitään huvitusmajasen kanssa ja olen "hyllytettynä" töistäkin, nyhjään sisällä, napsin antibiootteja, asettelen rasvasidoksia, käärin sideharsoa ja tutkin talon nurkkia. Tämänkin postauksen nyhjään ihan tyhjästä.

 

 

 

Tässä nurkassa on esineitä, joita olen tuonut tai saanut Venäjältä, Nepalista ja Thaimaasta. Samovaari on ostettu legendaarisesta Perioshka-myymälästä Neuvostoliiton aikaisesta Leningradista. Alla olevassa kuvassa pasteraavat mummot olemme saaneet perheen nuorukaiselta Pietarista. Kristallikarahvi ostettiin pari vuotta sitten, kun käväisimme hulvattoman hauskojen ystävien kanssa Viipurissa. Sattui olemaan todella helteinen päivä, kun Saimaankanavassa törötettiin suluissa ja odotettiin vuoroin veden nousemista, vuoroin laskemista. Oli hikisin reissu miesmuistiin, mutta hauskaa oli. Nyt haaveilen jo seuraavasta matkasta Viipuriin tai sitten jopa Allegron kyytimänä matkasta Pietariin asti. Ostaisin muistoksi oranssikultaiset teekupit ja -kannun. Ne olisivat niin äklön prameansuloiset ja tulisivat käyttöön...ei turhakkeeksi.

 

 

 

 

 

 

Osaisinpa soittaa pianoa...Mies soittaa ja nuoriso silloin tällöin...mutta vaikka kukaan ei soittaisi, on se esineenä niin kaunis, että on ansainnut paikkansa tällä hetkellä olohuoneessamme. Itse opiskelin lapsena viulunsoittoa, mutta tuli murrosikä ja viulu jouti seinälle. Viulunsoitto olisi vaatinut ahkeruutta ja lahjoja...niitä ei sitten ihan riittänyt.  Nyt tässä puoliviulussani on vain kaksi kieltä tallella...on viulu vaiennut...mutta suusta tulee ääntä, joskus liikaakin, mikäli Miestä on uskominen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Sohva on kovassa käytössä. Jätän kertomatta ihan pahuuttani kenen suosikkipaikka se on...

 Kun meille ostetaan sohva, ei testata sen istumismukavuutta vaan makoilumukavuutta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Tässä lipaston ääressä näpyttelen näitä juttujani kotona ollessani. Äsken tutkin kaikkia kuviani ja sain aikaiseksi fb:iin punaisen kansion kesällä julkaistun oranssin kaveriksi. Veikkaan, että tämän kahden viikon pakollisen lepäilyn aikana syntyy vielä pinkki, sininen, turkoosi ja valkoinen albumi. Älytöntä hössötystä oman navan ympärillä...ihan hirvittää alkaako tämä mennä ylettömän itseriittoisuuden puolelle, mutta haluan jakaa muille niitä juttuja, jotka itselleni ovat antaneet iloa. Nämä juttuni ovat kovin materiaalisia, mutta henkisistä ja hengellisistä sellaisista pitänee perustaa ihan uusi blogi.

 

 

 Ystäväni julkaisi kirjan vuosi sitten. Minulla oli kunnia olla juontajana kirjanjulkistamistilaisuudessa. Totesin siellä, että ystäväni oli toteuttanut elämässään monia asioita, joita itsekin olin nuorena suunnitellut tekeväni. Yksi tällainen suunnitelma oli kirjan kirjoittaminen...no se jäänee todellakin unelmaksi, mutta kirjoitanhan minä sentään blogia.

 

 

 

 

 

 

Keittiön nurkka on minun suosikkini. Seinällä olevassa tekstissä on ohjeita elämään:

"Don't dream your life  Live your dreams". Näinhän se on. Unelmointi on hyväksi, mutta eläminen pelkissä unelmissa haitaksi. Itse lähdin elämään yhtä unelmaani tosielämäksi, kun aloitin rakennusprojektini.

 

Jotain kerrottavaa minulla sentään on rakennusrintamalta. Salmiakkiruutuikkuna on saanut lasinsa ja paikallinen lasitusliike oli yllättäen  kiinnittänytkin ne paikoilleen. Nyt minun tehtävänäni on vain enää vähän hiontaa, maalausta ja ikkunan kiinnittäminen tyhjään paikkaan majan länsiseinälle.

 

 

 Korjaan: Meidän tehtävänämme.



"Hyllytettynä"

 

 

 

Vasara ja nauloja... koko rahalla...Maalinpoisto, hiominen, maalaaminen,kittaaminen, naulaaminen, ikkunoiden kantaminen edestakaisin, mittaaminen, lankkujen kannattelu toisesta päästä ja naulaaminen...siinäpä ne blondin hommat. Sirkkelöintiä en todellakaan uskalla tehdä...jos kädet säilyisivätkin, niin sirklaukset menisivät kuitenkin metsään.

 

 

 

Aika vakuuttavat ovat meidän rakennustellingit.  Ulkoruokapöytää siirrellään tarpeen mukaan ja pöydän päälle nostetaan surkean pienet a-tikkaat, mutta tähän asti olemme pysyneet ylhäällä ja alaskin on päästy. Ergonomia ja työturvallisuus eivät valitettavasti ole tämän työmaan parhaiten hoidettu homma. Mutta kädet laitetaan ristiin monta kertaa päivässä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olemme sittenkin edenneet nopeammin kuin uskoinkaan, ohra on puimatta ja huvitusmajanen on harjakorkeudessa. Tajusin juuri, että minunhan olisi pitänyt järjestää harjannostajaiset työväelle enkä ole tajunnut hoitaa asiaa. Kardinaalivirhe! No, eipä mitään,

 Mies tulee saamaan harjakaiskutsun.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mies on yllättänyt pari kertaa kysymällä, miten aion sisustaa majasen. Noo, tietysti joku pöytä ja tuoleja,kristallikruunu, aloitan...Mies keskeyttää ja haluaa ehdottomasti sohvan, jolla voi löhöillä ja ottaa päivätirsat. Rakkaan ystävän kanssa pohdittiin sohvaproblematiikkaa ja tulimme siihen tulokseen, että kierrätysteeman tulee jatkua. Sohva rakennetaan kuormalavakoista...käytetty idea, mutta ihan käypä.

 

 

 

 Syksy on täällä, todistettavasti. Saunapolku on koristeltu koivunlehdin.

 Viime viikonloppuna kävimme kuutamouinneilla usvan seassa. Tuoksuikin jo syksyltä, maatuvilta lehdiltä ja umpimärältä heinältä. Linnut eivät enää laulaneet...jostain kuului vain yksinäisen joutsenen huuto. Naapurimökeillä oli hiljaista.

 

 

 

 

 

 

 Olen viisi työpäivää "hyllytettynä" ja todennäköisesti postauksia syntyy.

 Ehkäpä aurinkokin pilkahtaa joskus sadepilven rakosesta. Jos ei pilkahda, niin sytyttelen kynttilöitä sekä lyhtyjä ja nautin hämäränhyssystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 





Kurkihirsi ylös ilman nostokurkea

Istun majaseni sisällä ja katselen ulos. Eikö olekin aika liikkis tuo postiluukku...Nykypäivän hektiseen menoon ei oikein sovellu kirjeiden kirjoittaminen, kaikki pitää saada heti, nyt! Kyllä onkin vaatinut kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa entisajan ihmisiltä odottelu. Ensin odotettiin, että saadaan oma kirje postin matkaan kuljetettavaksi perille, sitten odotettiin malttamattomana vastausta. Tuskaisia olivat ne päivät, jotka menivät laskujen mukaan yli...ei tule vastausta...ei hän minusta välitäkään, kun ei kirjoita. Minun lapsuudessani ja nuoruudessani kirjeitä vielä kirjoitettiin. Oli kirjetovereita ulkomaillakin. Muistan, miten tärisyttävää oli saada kymmenvuotiaana ensimmäinen kirje pojalta...ja miten surkeaa sitten olikaan, kun kirjeiden tulo loppui. No tulihan niitä uusia poikia ja kirjeitä sen jälkeenkin vielä ihan riittävästi.

Tämä ikkuna avautuu länteen. Kun aurinko päättää retken, valaisee viimeinen päivänsäde näiden lasien läpi  huvimajassa nautiskelijaa. 

Tähän tulee vielä se ihastuttava salmiakkiruutuikkuna. Sen läpi katsellaan hedelmätarhaa, joka kiitettävästi tuottaakin satoa. Tällä hetkellä on tulossa omenia, luumuja, kriikunoita ja aroniaa.

En tiedä omenan lajiketta, mutta ihanan hapokas se on. Saattaapa olla hyvinkin Melbaa eli juuri täydellistä omenapaistokseen. Jotkut valmistavat aroniasta kotiviiniä...niin viitseliäs ja asialle vihkiytynyt en sentään ole, että siihen hommaan rupeaisin. Jos joskus viiniä tarvitsee, aika vaivattomasti tuota tuntuu saavan monestakin paikasta. Tosin eihän se tietenkään ole omatekemää...nythän kaikki kotoilu on niin trendikästä ja siten myös omatekemät jutut. Onneksi ei kaikkea tarvitse osata itse tehdä, suutari pysyköön lestissään! Paitsi, tietysti blondin pitää osata rakentaa huvimaja.

Kattoa ja lattiaa vailla vielä ollaan, niin ja puuttuuhan meiltä vielä seinäpaneelikin monesta kohtaa. Olen maalaillut majaa sisäpuolelta valkoiseksi. Saas nähdä, kuinka maalit valuvat pitkin ikkunoita, alkoi nimittäin kunnon vesisade. Taas menivät sääennustukset pyllylleen. Kurkihirsi on paikallaan ja mikäli lähipäivinä ei vallan syyssateet repeä, ovat kohta muutkin kattorakenteet kohdillaan.

Hassua nostaa majan harjaksi kurkihirsi. Mitä se kurki tekee hirren kanssa? Suomenkielessä on muitakin tällaisia  ilmaisuja, joissa on on joku eläin yhdistettynä substantiiviin.

Kurkihirsi, joutsenkaula, myyräntyö, kissanpäivät, koiranuni, poronkusema, linnunmaito, lehmänhenkäys, revontulet, ampiaisvyötärö... No, oli miten hassua tahansa, kurkihirsi saatiin ylös kahdestaan Miehen kanssa. Minun osuudesta ei tosin juurikaan kannata pitää meteliä.

Taivaalle piirretty sydän ja rakkautta

 

 

 

 

 

 

 

Taisinpa kolmisen kuukautta sitten kertoessani juhlaputkesta mainita, että minulla on mahdollisuus juhlia myös häitä tämän kesän aikana. Nyt on juhlittu kahden viehättävän ja sympaattisen nuoren ihmisen vihkimistä pyhään avioliittoon. Minuun teki vaikutuksen, kun kutsukortissa todella luki "pyhään avioliittoon". Tähän ilmaisuun en ole törmännyt koskaan hääkutsuissa, joita olen elämäni aikana saanut. En ole myöskään koskaan törmännyt missään häissä ovensuussa pölliin, jonka kyljessä on teksti: puukkonarikka.

Häät olivat kauniit ja viihdyttävät. Puukot pysyivät narikassa, vaikka Härmän häjyt kävivätkin paikalla riehumassa. Saimme nauttia aivan uskomattoman  laadukkaasta musiikkitarjonnasta. Hääväki sai passituksen kesken häiden ulos, mutta kyseessä ei ollut hätätila vaan kaksitasolentokone, jonka lentäjä esitti taitonäytöksen ja lopputuloksena oli taivaalle piirretty sydän. Minulla oli kunnia työntää nokkani, tai paremminkin sormeni, hääjärjestelyihin. Nautin, kun sain asetella kukkia ja sytytellä kynttilöitä ja pitää osaltani näin tunnelmaa katossa. Roolini nimi oli kynttiläkeiju!

 

Olin siis kolme päivää täysin ulkona huvimajaprojektista. Miehelle teroitin Pohjanmaalle lähtiessäni, että hän ottaisi nyt loman kannalta, kun blondi on pois höösäämästä. Vilpittömästi toivoin, että Miehenkään ei tarvitse uhrata ajatustakaan blondin rakennustyömaalle. Ajattelin, että hän voisi nyt makoilla lepotuolissa auringossa, katsella pelejä tv:stä tai istua katsomossa, jos mahdollista.

 Sähelsin ruusujen, preeriankukkien, leijonankitojen, gladioluksien ja harsokukkien kanssa tai saatoinpa olla juuri koristelemassa hääkakkuja, kun kännykkä soi. Mies soittaa!!! Ja mitä hän kysyykään?! "Mikä ikkunaruutu kuuluu mihinkin", hän kysyy. Rakas Mies ahersi huvimajan kimpussa. Häähumu oli korkeimmillaan, kun sain tekstiviestin: "Kaikki ikkunat ovat paikoillaan, kaksi lasia vain meni rikki".
 RAKKAUTTA!

Osa perheen nuorisoa lähti  mökille saunomaan, kun itse jäin kotiin pyykkäämään ja huilaamaan. Annoin kameran mukaan ja odotin kuumeisesti kameraa takaisin, että pääsin katsomaan, miltä huvimaja näyttää. Tältä se nyt sitten näyttää. Täytyy käydä ostamassa lisää paneelia ja kurkihirsi. Sitten alkaakin katon teko. Paraikaa arvomme kumpi laitetaan valokate vaiko pelti. Pelti lienee vahvemmilla. Nyt tarkkasilmäinen lukija on varmasti pannut merkille, että blondin tekstissä MINÄ -ilmaisu on muuttunut ME-ilmaisuksi! Näin on käynyt ja täytyy totuuden nimessä myöntää, että projekti on nykyisin yhtä paljon Miehen kuin minun.

Postia on aina niin mukava saada. Olenkin iloinnut, kun silloin tällöin blogiani kommentoidaan. Hääpari sai näin paljon postia. Sitä on sitten mukava lueskella syksyn pimeinä iltoina toisen kainaloon käpertyneenä.

 Romantillista, sanoisi eräs blondiystäväni.